Cider Sky- Northern Lights

Huonolaatuisia kakkakuvia rikkinäisen tripodin kanssa, jeah.

Kaksi viikkoa vierähti nopiaa Muotka Wilderness Lodgella. Lähdin sieltäkin aiemmin, kun ei Lapin Ammattiopistolle kelvannut mun työkokemuksen keryyttäminen. Tänks guys. Mutta, silläkin uhalla että menetän järkeni kahden itsenäisesti tehtävän matikankurssin kanssa reissu Kakslauttasiin oli succes. Mulle tarjottiin ensi talvelle töitä ! Marraskuusta lähtien seikkaillaan rempatussa safarifirmassa.

1:30 AM "mis ne revontulet on!?!!1"

Vaikka työskentelinkin 13 päivää putkeen ilman vapaita kerittiin me hauskaakin pitää. Muutaman kerran kävin yksin Saariselällä kaupoilla, kerran asiakkaiden kanssa ja S:n kanssa ajeltiin pidempää tunturireittiä hakemaan energiajuomaa... Irlantilaiset harjoittelijalikat vietiin kelkoilla baariin, lasketettiin Suomen suurin pulkkamäki alas (mä tyydyin vain ajamaan rinteen kelkalla, pulkat ei oo mun juttu...) ja mentiin sitten porukalla viettämään iltaa ennen tyttöjen lähtöä. 2h tuli nukuttua ennen töihin lähtöä, rapiaa.

13. päivä, mitkä tummat simmunaluset?

Tokalla viikolla oli mukava brittiasiakasryhmä jonka kanssa tuli lumikenkäiltyä, kiivettyä Kiilopäälle ihmettelemään revontulia (ootteks koskaan kävelly tunturia takaperin alas? Suosittelen), porofarmisafari (määki pääsin poronkyytiin! Vaikka työskentelinkin Kemissä porojen kanssa oon vaan kolmesti ajanu reellä D:) jolla niin komiasti asjoin kelkan penkkaan kun rupesin asiakasta auttamaan ja hiihdettiin. Parasta viihdettä ikinä, väsyneenä oli törkeän hankala pidätellä naurua kun isot miehetkin kaatuili tasasella....

Eilen sitten entisen luokkakaverin kanssa ajeltiin Kakslauttasista Roihin ja vihdoinkin tää on ohi. Tervtuloa terveelliset elämäntavat, 8h yöunet, raudaton vesi, liikunta ja normielämä.

Muotkan Maja - Wilderness Lodge

Ihanaa, mahtavaa, upeaa...

Oon jo aiemminkin ylistänyt Lappia mun blogissa, mut täällää on vaan niin mahtava olla. Pelkät maisemat saa fiiliksen korkealle.

Muotkan Maja on siis viime vuotisen top- paikkani uusi kohde. Hotellitoimintaa safareineen ja päivisin pidetään hiihtokahvilaa auki jossa käy monia hiihtäjiä kahvilla päivän mittaan. Maja sijaitsee parin kilometrin päässä Kakslauttasista, kelkalla 6km Kiilopäälle ja 20km Saariselälle.

Neljän päivän aikana oon pitänyt kahvilaa pystyssä. Aamulla ennen kymmentä teen munkkeja, keittelen kahvit ja valmistan kalakeiton. En oo ikinä ennen toiminut yksin missään samankaltaisessa työtehtävässä ja oon ylpeä itsestäni! Mitä nyt kassakone on mennyt muutaman kerran sekaisin virhelyönneistä, mutta eilen sain kehuja kalakeitosta jota tein elämäni ensimmäistä kertaa ja rehellisesti sanottuna pelotti tarjoilla keittoa asiakkaille. Totta kai maistelin keiton ja siinä lilluvat kalat... HUH.

Oon kans käynyt yksinäni hiihtämässä ja tokana päivänä sain lähtä käymään kaupassa Saariselällä. Upo- uudella kelkalla, kieltämättä kuumotti ajella pitkin jänkiä... Mutta ne maisemat. Tuntureita ja paljon lumikinoksia :).

Vedin eilen myös elämäni kelkkasafarin yksin! Kiilopäälle katsomaan revontulia. Hyvin meni, mukana oli tosin onneksi vain kaksi asiakasta ja yksi kelkka. Yksi penkkaanajo, mutta kelkka saatiin onneksi pelkästään peruuttamalla irti. Kahden vuoden treenaamisen jälkeen oon ihan ylpeä suorituksesta. Revontulista voisin opiskella lisää ja edelleenkin sitä itsevarmuutta pitäisi jostain kaivaa.

 

Postauksessa olevat revontulikuvat ovat Kemistä (Laadustakin huomaa, että kuvaajana olen ollut minä...). Multa loppui kamerasta akku Kiilopäällä ja asiakkaiden kameraan ei saatu oikeita asetuksia...

ps. -34C pakkasta. Hnngh

In action

Mulla olis sitte Kemi- seikkailu ohi, vaihdan loppukaudeksi viimevuotisen työssäoppimispaikkani uuteen kohteeseen Muotkan Majalle. Eilen pakkasin kimpsut ja kampsut, hyvästelin työkaverit ja lähdin Rovaniemelle. Nyt vielä parin tunnin ajan voi vaan istua ja nauttia kotona olosta, sitten bussi Kakslauttasiin lähtee.

Syy, miksi lähdin aiemmin oli vapaa- ajan tekemisen puute. Ja työssäoppijoita oli niin paljon että työtehtävätkin rupesivat vähenemään joten totta kai mielummin lähden tilaisuuden tullen pohjoisemmaksi harjoittelemaan. Kaikenkaikkiaan Kemi ja Lapponia Safaris oli mahtava kokemus, en kadu että valmistumiseni saattaa viivästyä koko sesongin pituisen työssäoppimisjakson takia. Tuli nimittäin opittua paljon enemmän opastamisesta kuin koulussa näiden kolmen vuoden aikana.

Sain mielestäni mukavasti vastuuta työtehtäviin ja pääsin kokemaan paljon erilaisia asiakaspalveluun liittyviä tilanteita. Ja se, että mä osaan tankata ja lisätä öljyä kelkkaan ja vaihtaa tulpat on jotain niin mahtavaa + loppupuolella en tarvinut enää jätkien apua kelkkojen käyntiin kiskomisessa. Löysin takaisin reitille pienen eksymisen jälkeen kesken yösafarin, en panikoinut ja pysäyttänyt porukkaa, osaan valjastaa porot, ruokkia ne ja muutenkin löysin koko poronhoitoalan jolle lähden seuraavaksi opiskelemaan.

Kohokohtina kaudesta voisi sanoa asiakkaiden riemun kun mentiin isolla safarilla Sampolle ja asiakkailla ei ollut hajuakaan että pääsevät laivan kyytiin, se kun aasialaisryhmä sai pilkillä paljon kalaa, jopa porukan pienimmät vetivät useamman ahvenen merestä. Ja tietenkin työkavereiden kanssa vietetyt hetket, eilinen bussin takaa-ajo kohtaus toimistotytön kanssa, Kivaloilla vietetyt hetket oppaiden kanssa, toimiston Lemon Tree- musikaalit, I:n syvälliset keskustelut perunoiden ajattelutavasta ja niiden vertaamisesta muhun... Mä tykkään.

+ En jäänyt kuin kerran kelkalla kiinni lumihankeen ja yhtä kohtaa en suostunut ajamaan ylös. Olkaa ylpeitä. Sain jopa yhden kelkan irti vesisohjosta asiakkaan kanssa !!

Kyllä musta vielä joskus tulee hyvä opas. :)

 

 

KYSYMYSPOSTAUS

kyselkää mitä mieleen juolahtaa! Viikon päästä vastailen kysymyksiinne, jos niitä tulee mukavasti :).

 

Hyvän maun rajoissa.

Kännykkälaatua safareilta

Hei, taas tämmöinen kahden postauksen pläjäys samana iltana :). Nyt, kun kerrankin on kuvia ja jaksamista viitin päivitellä tänne jotain.

Oon ollut harjoittelemassa isoilla safareilla. Mun tehtävänä on ollut toimia sivu/takaoppaana, eli varmistaa ettei kukaan jää letkasta taakse/ auttaa lähdössä ja ajon aikana pitää rivit tasaisena eli ajan liian suuriin väleihin ja johdatan jälkeen jääneet kelkat takaisin jonoon kiinni.

Hankalinta sivu/ takaoppaan työssä on tilanteiden arvioiminen. Aina en oo varma, kannattaako mun lähtä ajamaan vaikkapa letkan keskelle ja estää vaikka mahdollinen ohitustilanne. Hirveä epävarmuus iskee tahtomattakin.

Muutamilla pienemmillä safareilla oon ollut ykkösoppaana toisen oppaan valvonnassa. Ekana ajavan pitää varmistaa reitin lisäksi että vauhti pysyy asiakkaille sopivana, kukaan ei jää jälkeen ja mahdollisten vesikohtien välttäminen. Tänäänkin kahlasin sääriin asti jään päällä olevassa vedessä kun asiakaskelkka jäi sohjoon jumiin, vaikka ekana oppaana en ollutkaan.

Tulppien vaihdon osaan, mutten tiedä milloin tulpat pitäisi vaihtaa. Tänään rupesin vaihtamaan kun asiakaskelkka ei lähtenyt käyntiin ja toinen opas tuli ihmettelemään mitä säädän. Kelkka ylläripylläri lähtikin käyntiin heti ensimmäisellä vedolla.

Pilkkisafareiden vetäminen menee jo rutiinilla. Alussa asiakkaille kerrotaan pilkkimisen ja kairaamisen salat, avustetaan reikien tekemisessä, pilkkien käytössä ja kalojen ylössaannissa. Viime pilkkisafarilla opetin kalastamisen lisäksi aasialaisnuoria tekemään lumiukkoja oikeaoppisesti ja pyörittelin lumipalloja lasten kanssa :).

pikkuinen sumu ...

lumikenkäilyä Savotan kulmilla

Paljon on opittu ja vielä on paljon oppimatta. Itsevarmuutta naisoppaana pitää saada lisää, miesten kanssa työskennellessä on välillä hirveän säälittävä olo kun voimat loppuu kesken fyysisten töiden (kelkkojen parkkeeraamisessa nostelu, kelkkojen irroittaminen sohjoista, kelkkojen kyljelleen kääntäminen...) ja 19- vuotiaalla punapäällä on automaattisesti paljon vähemmän auktoriteettiä asiakkaiden silmissä kuin vanhemmalla miesoppaalla.

(onko edes ärsyttävää, kun joku vetoaa "ei sun tarvi tehdä työtä x koska oot nainen" ?)

Pikkufeministi kuittaa.

Safarifiiliksiä

 1. HUONOA

- Kolmena päivänä putkeen aamu seitsemältä kelkkalanssille (parkille) (hei muut on tehny tätä jo pidempään, rispektiä!) laittamaan kelkkoja safareita varten valmiiksi. Vaikka iltaisin on aivan kamalan väsy, paikat kipeänä ja likainen olo tää on sen arvoista. Tykkään tehdä tätä duunia vaikka välillä pitää astua pois omalta mukavuusalueelta ja todellakin tehdä jotain. Päätin, etten enää luovuta liian helpolla - vedän kelkkoja käyntiin vaikka kuinka väsynyt olo olisi ja hymyilen asiakkaille vaikka vituttaisi.

- Ärsyttää kun oon väsyneenä niin lyhytpinnainen.

- Syömiset on jotain niin kamalaa. Aamupalaksi joko ruisleipä/omena/paljon ja kaikkea/ei mitään lounaaksi keittoa/pizzaa/kebabia/ salaattia/ei mitään, illalliseksi leipää/hedelmiä/edellä mainituista jotain tai makeaa ja iltapalaksi harvemmin mitään, koska illallinen on niin myöhään. Kaipaan säännöllisiä ruoka-aikoja!

- Liikunnan  vähyys. Normaalisti käyn joka päivä lenkillä, täällä ulkotyöskentelyn takia en oo jaksanu vaivautua illalla töiden jälkeen ulos. Onneksi töissä tulee liikuttua jonkin verran...

vain kymmenen kokoa liian suuri

 2. ARJEN PIENIÄ ILOJA

- Mulla on ikävä mun tyttömäisiä vaaleansinisiä toppeja ja neulepaitoja, harvemmin enää hillun farkut jalassa töissä. Välillä pidän Prismashoppailupäiviä, jolloin laittauduin oikein kunnolla töiden jälkeen, kävelen 15 min Prismalle, käyn kahvilla ja laahustan takaisin kämpille.
Mutta toisaalta, toppahousut on maailman mukavimmat housut ja mukavaa, kun ei tarvitse miettiä miten vaatteet mätsää asusteisiin.

- Kahvi. Päivä ei oikeasti lähde käyntiin ilman sitä aamun ensimmäistä maitokahvia.

- Kavereiden näkeminen. Rovaniemellä käynti, kämppiksen ja ystävien kanssa pörrääminen on jotain niin upeaa. Etenkin, kun kaverit kyselee milloin tuun kotona käymään.

joku poltti sormensa kahvalämmittimeen ... 

3. TYÖN HYVÄT PUOLET

- Se, kun asiakkailta tulee hyvää palautetta ja fiilis taukopaikoilla on korkealla on mahtavaa. Halusin oppaaksi, että muillakin ihmisillä olis mahdollisuus kokea sama elämysfiilis mikä itellä oli riparilla ja täällä se todellakin toteutuu.

- Perjantaina oltiin lentokentällä intialaisia vastassa. Tässä työssä pääsee tutustumaan moniin erilaisiin kulttuureihin ja monet ennakkoluulot ulkomaalaisista muuttuu.

- Ulkona oleminen.

- Parhaat työkaverit.

Toisaalta odotan, että tää loppuu ja toisaalta en. Tahdon rutiinit takaisin ja normaalin elämän, oon väsynyt matkusteluun ja kolmessa ei paikassa asumiseen. 28.2 muutan takaisin Savottaan porojen luokse tästä kämpästä. Mutta harmittaa, että sesonki on mennyt näin nopeasti. Tahdon oppia lisää.

Sampo- safari

Eilen mulle soitettiin että tahdonko vetää Sampo- safarin toisen oppaan apuna. Totta kai halusin! En oo pitkään aikaan ollu safareilla mukana, ja oli mahtavaa päästä pitkästä aikaan harjoittelemaan opastusta.

Aamulla käytiin laittamassa kelkat valmiiksi. Tsekattiin öljyt + bensatilanne ja meikä kun käytti liikaa ryyppyä pääsin vaihtamaan I:n mahtavalla opastuksella tulppia. Mukava siinä sormet jäässä vääntää tulppaa irti kun toinen nauraa  vieressä, enhän mä voi muistaa miten päin se tulppa tungetaan koloonsa ...

Sampo- safari alkoi Kemin satamasta, josta ajettiin Kotakylään poroajelulle. Asiakkaille tarjottiin kuumat mehut ja poronlihaleivät. Poromiehet kertoili poronhoidosta ja kotaelämästä.

Kotakylästä lähdettiin ajamaan Heben matalalle, jossa Sampo- jäänmurtaja pysähtyy ja poimii moottorikelkalla tulevat asiakkaat kyytiin. Matkalla tehtiin pari pysähdystä, pidettiin asiakkaat lämpiminä ja kyseltiin fiiliksiä- ajetaanko lujempaa, vaiko hiljempaa, mikä meininki...

 

Mun mahtavat Paint- sensurointikyvyt. I soitteli Sampolle ja kyseli onko shippi ajoissa.

 Oli hienoa, kun laiva ajoi meidän rinnalla pysähdyspaikalle. Pelottava ajatus, että tuo laiva rikkoo samaa jäätä jolla me ajetaan ja seisoskellaan! Noustiin tuommoisella nosturilla laivan kyytiin, ja voin näin korkeanpaikan kammoisena sanoa et oli jännää.

 



Laivalla I:n kanssa jätettiin asiakkaat Sampon oppaan hoiviin ja pidettiin taukoa. Lepäiltiin, juotiin paljon kahvia ja kaakaota, autettiin asiakkaita pukemaan pelastuspuvut meressä uintia varten (aatelkaa, ne ui tuolla jäiden keskellä risteilyn päätteeksi... D:) ja lähdettiin lopuksi jatkamaan omaa matkaa kohti Kemiä.

Ajoin siis ensimmäisenä, ja ekana ajavan tehtäviin kuuluu varmistaa että asiakkaat pysyy perässä. Onneksi meillä oli matkassa vain kaksi asiakasta yhdellä kelkalla, helppo harjoiteltavaksi. Ajo sujui hyvin, mut mua vaivaa oma hiljaisuus, kun en osaa puhua kevyttä smalltalkia asiakkaiden kanssa. Kai se tulee sitten ajan kanssa.

Ai kamala kun väsyttää, vaikkei tänään ruumiillisesti mitään rankkaa tehtykään. Eilen mun iltalenkki vaihtuikin kelkan korjaukseen ja hinaukseen, se vasta oli rankkaa! Selkä kiittää ja kumartaa.