Uuden blogin avajaiset

 

Tästä lähtien uudet postaukset löytyvät osoitteesta www.adventurelandlapland.com 

linkkiä painamalla pääset suoraan sivulle :).

Blogi muuttaa uuteen osoitteeseen!

Tadaa!

Olenkin tainnut jo aikaisemmin mainita, että haaveilen blogin muutosta kokonaan uudelle alustalle. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja loin blogilleni uuden sivun jossa alan aktiivisesti bloggaamaan tammikuusta lähtien. 

Toivottavasti lukijat pysytte mukana ja löydätte blogini jatkossa paljon helpommilta ja yksinkertaisimmilta sivuilta joista ainakin itse pidän paljon enemmän kuin blogspotin alustasta!

Blogini on pieni, mutta yksi rakkaimmista harrastuksistani ja tahdon että siitä on hyötyä mahdollisimman monelle luonnosta kiinnostuneelle. Ja uuden osoitteen myötä pystyn kasvattamaan harrastustani paremmaksi ja monipuolisemmaksi.

Kiitos näistä viidestä (viidestä?? Kirjoitin aluksi että kolmesta!) vuodesta tässä osoitteessa. Vanha blogi tulee jatkossakin löytymään tästä samasta osoitteesta, aikomuksenani ei ole poistaa tätä kokonaan.

Tervetuloa uuteen osoitteeseen

www.adventurelandlapland.com

Hyvää itsenäisyyspäivää!

*kuvat otettu syyskuun alussa Utsjoen Ailigas-tunturilta

Taaperon talvivarusteet

Meidän perhe ulkoilee paljon ja joka säällä. Ollaan molemmat J:n kanssa ulkoiltu koko lapsuutemme ja meistä on hienoa antaa myös omille lapsillemme kunnon ulkoilumahdollisuudet niin luonnon kuin varusteiden kautta.

Meillä on käynyt hyvä mäihä pojan vaatteiden kanssa. Olen ostanut vain merinovillalapaset ja kaulurin uusina. Ostamme vaatteet niiden laadun ja käytetävyyden perusteella, emme merkin. Käytettynä ostetut vaatteet voivat olla yhtä hyviä kuin upouudet, itsekin käytän paljon käytettynä ostettuja ulkoiluvaatteita. Pääasia että ne ovat ehjät ja oikein pidetyt. 

Mitä taaperolle päälle talvikeleihin?

Alimpaan kerrokseen puemme sään perusteella joko fleecet tai villahaalarin, rekikyytiin ja koville pakkasille molemmat. Alimpaan kerrokseen tulee joko body + sukkikset tai body + pitkähihainen + sukkahousut + collegehousut ja jotkut edellä mainitut kerrastot. Merinovilla on lämmin vaihtoehto puuvillalle, eikä kutita niin kuin normaali villa.

Taaperon pukeutumisessa tärkeintä on että liikkuminen on helppoa ja lapsi pysyy lämpimänä sekä kuivana. Haalarin alle pitää mahtua vaatetta ja sen täytyy olla sen verran tilava että lapsi pystyy kävelemään, konttaamaan ja istumaan paksummallakin vaatekerralla. Haalari ei saa myöskään olla liian myötäilevä, vaatteiden välille on jäätävä ilmavaraa.

Meillä on käytössä Ticket Outdoorin vanhempi haalari ja olen ollut siihen todella tyytyväinen! Ja uskon että poikakin on, haalarissa on helppo liikkua, sen hihan- ja lahkeensuut ovat tiukat joten lunta ei pääse puvun sisään. Myös heijastimet ovat tässä haalarissa hyvät. Itse suosin (teko)karvahuppuja - lumisateella suurin osa lumihiutaleista jää karvoihin kiinni eivätkä lennä päin kasvoja. Haalarin lisäksi päälle voi tarvittaessa pukea Luhkan ja reen kyytiin jopa toisen haalarin, kun ei tarvitse tehdä muuta kuin istua paikoillaan.

Päähanskoina meillä on Reiman sivulta aukeavat hanskat. Suosittelen niitä jokaiselle pienen lapsen vanhemmalle! Ei ole ehkä mitään niin ärsyttävämpää kuin yrittää saada minikokoinen peukalo paikoilleen, puhumattakaan siitä että mukana on myös tumppu... Kovemmille pakkasille hanskan sisällä on merinovillalapanen. Kakkoshanskoina meillä on vetoketjuttomat Reiman paksummat kinttaat ja Stadiumista ostetut isommat (siniset) hanskat jotka ovat kätevät rekikyytiin. Hanskoihin pätee myös sama ilmavarasääntö kuin haalariinkin. Hanskat eivät myöskään saa olla liian suuret- taapero ei saa leluista kunnon otetta ja siitäkös kiukku syntyy...

Kaulaa lämmittämään tulee kauluri. Monella lapsella jää juuri kaulan alue paljaaksi ja ihmettelenkin miksi haalareiden kaula-alue on tehty niin tiukaksi. Päähän tulee piposta riippuen merinovillainen kypärämyssy ja sen päälle pipo. Näin korvat ovat hyvin suojattu pakkaselta ja viimalta. Haaveilen myös poitsulle omasta karvalakista, mutta ovat aika tyyriitä käyttöikäänsä nähden noin pienellä...

Kenkinä meillä on Vikingit. Reilun kokoiset jotta sisään mahtuu myös villasukka. Ja tärkeää on, että villasukankin jälkeen kenkään jää tilaa! Jos kenkä on nafti, ei villasukkakaan enää riitä lämmittämään pienen jalkoja. Vikingit ovat tukevat ja vedenkestävät.

Tämä vaatemäärä voi kuulostaa hullulta, mutta havointojeni perusteella nämä ovat juuri sopiva määrä J-P:lle ulos. Toki leudoilla keleillä pärjää jo pitkälle pelkillä sisävaatteilla ja haalarilla, mutta kun asteita alkaa oleman yli -10 täytyy villahaalari kaivaa esille. On hyvä muistaa sekin, että asumme pohjoisimmassa Lapissa tuntureiden keskellä ja sääolosuhteet voivat olla enemmänkin kuin mielenkiintoiset. Toki emme vie lasta ulos kun pakkasta on yli -25 astetta tai lunta sataa vaakatasossa.

Pieneltä lapselta on hankala saada selville onko vaatetta liikaa vai liian vähän. Totta kai pieni lapsi kiukuttelee kun vaatteita on liikaa ja pidättäytyy leikkimästä ja tyytyy seisomaan paikoillaan kun niitä on liian vähän. Niskasta voi kokeilla kädellä onko lapsi lämmin vai tulikuuma ja hikinen, ja yksinkertaisesti lapaset pois ottamalla saa selville sormien tilanteen. Totta kai taapero voi myös hytistä kylmästä. Paras tapa pukeutumisen lisäksi pitää lapsi ulkona lämpimänä on liikkuminen.

Toivottavasti tästä oli jollekin apua!

Kaamos

Kaamos on laskeutunut ja aurinkoisista päivistä saa vain haaveilla. Kylänraitti on hiljentynyt ja yöunet maistuvat entistä paremmilta. Pohjoisin Lappi on vaipunut uneen.

Utsjoella kaamos kestää 52 vuorokautta. Ajatelkaa!

Vaikka tämä onkin neljäs kaamokseni, en totu tyhjään taivaaseen. Etelässä asuneena muistan tammikuiset, kylmät pakkasaamut jolloin aurinko paistoi taivaalla ja sai lumen kimmeltämään. Täällä se aika on keväällä jolloin myös lumi alkaa sulamaan.

Etelässä aurinko näyttäytyy päivällä taivaalla, monta tuntiakin. Sen näkeminen piristää huomattavasti. Pohjoisessa päivällä on parin tunnin kestoinen hämärä, jota voi verrata normaaliin iltahämärään. Sininen hetki nähdään auringon oletettuna laskeutumisaikana jolloin laskevan auringon säteet ylettyvät sinertävänä valona myös tänne pohjoiseen saakka.

Hämärän aikana luonto on todella kaunis ja pimeän laskeuduttua revontulista voi nauttia jo hyvissä ajoin alkuillasta. Mutta pimeydellä on valitettavasti myös se huono puoli, joka ainakin itsellä vaikuttaa yllättävän paljonkin.

Joillain kaamos laukaisee kaamosmasennuksen, josta kärsitään myös etelämmässä. Itse kuulun kaamosväsymyksen omaaviin ihmisiin ja pakko myöntää - heti kun kolmen aikaan päivällä alkoi olla pilkkopimeää, mulla illan väsymys siirtyi suoraan kello kolmeen. Voisin mennä nukkumaan vaikka heti töistä kotiin tultua! Siksi blogissakin on ollut niin hiljaista viime aikoina. Mun tunturilenkit ovat lyhentyneet parin kilometrin koiranlenkityslaahustuksiksi ja en edes jaksa kammeta itseäni ulos joka päivä töiden jälkeen. Tässä on se hyvä puoli, että olen aktivoitunut salin puolella. Tuleepahan edes jotenkin pidettyä kuntoa yllä.

Itse ehkäisen kaamoksen aiheuttamaa väsymystä D- ja monivitamiinivalmisteilla. Muina vuosina en ole niitä säännöllisesti syönyt, joten nyt mulla onkin pieni testi menossa. Edeltävinä vuosina olen alkanut stressaamaan asioista syyskuusta lähtien, tällä hetkellä stressi on pysynyt suhteellisen normaalina koulu- ja työasioista huolimatta. Ottaen kuitenkin huomioon, että 2014-2015 kaamoksen olin raskaana ja 2015-2016 elettiin vauvavuotta. Myös liikunta, ravinteikas ruoka ja säännöllinen unirytmi auttavat.

Vaikka kaamos väsyttää ja pistää koko harrastusrytmin sekaisin näin aluksi, tammikuussa menojalkaa alkaa taas vipattaa alkujärkytyksen jälkeen. Ainakin näin on ollut muina vuosina - saa nähdä mitä tänä vuonna tapahtuu!

Tästä linkistä  voit katsoa oman paikkakuntasi kaamoksen keston.

Edeltävien vuosien kaamoskuvia voi selata täältä

Kesän to do- lista. Miten kävikään?

Syksykin on jo ohi ja on ollut jo ajat sitten aika heittää hyvästit kesälle. Mulla on ollut tapana tehdä itselleni muutamia tavoitteita tulevalle vuodenajalle, ja jälkikäteen katsoa mitä tuli suoritettua ja miten suunnitelmat piti paikkansa! Talven to do- listan löydät täältä

Kuvat Ellinpolulta Lokakuussa. Pahoittelen postauksen tekstien kokoeroa.

1. Kesäkuun alussa kävellä 10 km reitti Härkävaara- Johtalanvárri - kotipiha 
Eli sama reitti kuin viimekin vuonna, tällä kertaa Pekun kanssa.

Noh, tää reissu tuli vedettyä heti ensimmäisenä. Tykkäsin kovasti! Uskon, että tästä tulee joka keväinen tapa aloittaa retkeilykausi. Peku on sen verran hankala retkeilykaveri (riistavietti...), että voi olla että ensi keväänä kuljen reitin yksin pyhässä yksinäisyydessäni.

Tästä postaukseen

2. Yöpyä yksin teltassa

Tää on jännittäny mua jo talvesta lähtien! Välillä mietin et en tuu pystymään tähän, mut hei, mä vaikka valvon ekat yöt jos on tarvis. Ja aurinkohan täällä paistaa 24/7 kesäisin, joten tuskin tulee olemaan parin ensimmäisen yön jälkeen kamalaa.

Jes! 

Mie ylitin itseni tämän reissun aikana, ja se olikin reissun juju. Vaikka hyvin nukuttu jakso olikin lyhyt, rohkaistuin reissusta sen verran etten osannut enää pelätä vaelluksellamme. Mua pelotti eniten, että karhu tallustelee leiripaikalle yöllä ja joudun pakenemaan pakokauhun vallassa paikalta anoppilaan turvaan...

Linkki yöreissuille yksi & kaksi

2.5 retkeilen yöttömässä yössä

Ok, yöttömän yön aika oli jo ehtinyt loppua, mutta tähän lasken yöreissun Skoarralla ja usvakuvauksen.

3. Mennä J:n ja mini J:n kanssa Jeagelveaijávrille yöksi
Vielä tänä kesänä emme osta lapsenkantorinkkaa vaan kokeilemme minkälaista retkeily pienen lapsen kanssa on, että tulisiko koko rinkalle lopulta käyttöä ollenkaan kun meillä on Manducakin jolla on hyvä kantaa 1-vuotiasta. 

No tämä jäi suorittamatta. Emme yöpyneet yötäkään J:n tai mini J:n (miksen vain käytä heistä lempinimiä blogissa..?) kanssa, mutta sekä Manducaa että lastenkantorinkkaa tuli käytettyä. Pohdintoja molemmista voi lukea postauksista Hillareissu & Vetsijoki

4. Skalluvaara - Ailigasreitti 10km

Tämän reitin olemassaolosta sain tietää vasta loppukesästä! Reitti lähtee siis Skalluvaaran poroerotusalueelta ja kulkee Kaldoaivilla Ailigas- tunturin laelle.

Hahaa, tämän rastin suorittaminen oli ehkä helpoin. Mie otin yhteyttä Alma Arktikaan Fatbiken (läskipyörän) vuokrauksen merkeissä ja Reetta ehdotti osallistumista läskipyöräretkelle. Ja miehän osallistuin, rakastuin ja suoritin yhden tavoitteista. Koska koko reissu oli mahtava, nopeasti ohi ja hauska - en kaivanut kameraa repusta esiin koko sen aikana joten todisteeksi Skalluvaara- Ailigas - retitin läpikulusta jäi vain kännykkäkuvia. Reissun perusteella voin lämpimästi suositella Reetan ja Hannun yritystä sekä opastuksen, että asiakaspalvelun saralta.

5. Guivin rengasreitti

Samalla reissulla Kevon alkupää ja reitin parhaimmat nähtävyydet sekä tunturille nousu. Kelpaa. Tämä on siis elokuussa suoritettava vaellus!

No hehhee, Guivin ylitys jäi haaveeksi. Itse oletin että kyseisen reitin olisi kätevästi kulkenut alle viikossa, mutta jos haluaa lähteä rennolle vaellukselle jolla ei tarvitse kauheasti aikatauluja katsella, Guivin reittiin saa hyvin kulutettua jopa 7 päivää. Hui. Lähdettiinkin sitten kolmen päivän reissulle Paistunturin pohjoisosaan.

Hyvinhän näitä tuli suoritettua! Me happy.

Tavoitteita ensi talvelle

1. Mie ensinnäkin hiihdän

Ostin viime talvena itselleni sukset, joita tosiaan käytin parisen kertaa. Jos sitä tänä talvena keskittyisi hiihtämiseen...

2. Lumikenkäretki 

Lumikenkäily on talviurheilulajeista ehkä se mukavin. Ensi talvena otan kameran aktiivisemmin mukaan (etenkin nyt kun on ihan kunnon sääsuojattu runko ja uusi akku joka kestää paremmin pakkasta...) Kalkujoelle on helpoin kenkäillä, mutta ehkäpä menen jonnekin muualle tänä vuonna?

3. Yksinäinen pilkkireissu Goahppelašjávrille
Mun kelkka-arkuus väistyi viime talvena, ja kelkkareittejä pitkin pääsee tosi kätevästi Kuoppilakselle. Haaveissa olisi käydä yksin nauttimassa kevätauringosta kaakaon ja makkaran kera.

4. Hiihtoreissu keväthangilla
Mie olen nyt niin vannoutunut hiihtämään opettelija että täytyyhän se tälläinenkin suorittaa. Lähtisiköhän J ja Pikku-J mun seuraksi mettäsuksilla luonnon helmaan? Pikku-J toki rinkkaan istumaan.


5. Läskipyöräilyä kelkkareiteillä

Olen ennakkotilannut itselleni läskipyörän, Silverback Scoop Delightin ja pyörän toimituksen pitäisi alkaa viikolla 47 (eli nyt?)! Salaa haaveilen yöreissusta Kuoppilakselle kevät-talvesta.

6. Revontulikuvaus 

Kohta se alkaa! Tai on jo alkanut, mutta näin työssäkäyvänä pinen lapsen äitinä ei oikein huvita yömyöhään hillua pihalla joten odottelen siihen että jo 20-21 aikoihin olisi tarpeeksi pimeää. Tänä vuonna en aio vetää revontulista kauheaa stressiä.

Musta olisi kans hienoa yöpyä teltassa maalis-huhtikuussa! Vielä en uskalla lyödä asiaa lukkoon, mutta suunnitellaan. 

Marraskuun aurinko

Marraskuiset aamupäivät ovat todella kauniita- aurinko nousee hitaasti yhdeksältä lähtien ja viipyy taivaalla viitisen tuntia ennen kuin laskee takaisin mailleen. Tämä syksy on ollut todella lämmin ja joet eivät ole päässeet jäätymään joten lähes joka aamu ollaan saatu ihastella sumua kylän ympärillä. 

Nyt tällä viikolla pakkanenkin on saapunut ja toppatakit on saatu kaivettua ulos kaapeista. Oltiin sunnuntaina Petsikolla hirviä jahtaamassa ja itse kullakin oli varpaat jäässä. Kovan "hangen" takia Pekulla hiertyi jokaisen anturan sivu auki ja koira onkin ollut nyt saikulla viikon verran tassujaan parantelemassa. 

Revontuliakin on jo nähty runsaasti, itse en ole nähnyt yhtiäkään enkä ole edes suunnitellut lähteväni niitä kuvaamaan :D. Mulla on harjoittelujakso menossa ja koulujutut painaa pahasti päälle - mielummin teen ne kaikessa rauhassa ja jahtaan reposia paremmalla ajalla, stressaamatta kummastakaan sen pahemmin.

Lauantaille ollaan suunniteltu taas hirvireissua. Kävellen tai suksilla, sen näkee perjantaina jolloin on luvattu lumisadetta.

Hyvää loppuviikkoa lukijoille!

Hirvireissu Báršin ympäri +16km

Lokakuisena tiistai-aamuna lähdettiin J:n sekä tämän isän kanssa hirvimetälle. Mukana meillä oli Peku, joka ensimmäistä vuottaan treenaa hakua. Mie olen ollut nyt kahdesti Pekun mukana metällä, ja edistystä on tapahtunut huomattavasti - ensimmäisellä kerralla koira huilasi omilla reissuillaan ties kuinka kauan, nyt se systemaattisesti tekee omia hakureissujaan mutta palaa niiden välissä J:n luokse kunnes lähtee taas nuuskuttelemaan hirvien jälkiä.

Báršille pääsee Vetsikosta kulkevaa mönkijäuraa myöten. Roavvárrin jälkeen uralta täytyy tosin poiketa, mutta suunnistus maastosta erottuvalle tunturille on helppoa. Báršin länsipuoli on aikamoista ryteikköä, mutta helppokulkuista ilman rinkkaa. Ryteikköosuus on kyllä niin lyhyt, että joka tapauksessa Bársille tahtovan kannattaa sieltä kulkea. Maasto helpottuu mitä lähemmäs eteläpuolella olevaa suota päästään.

J:n isä jatkoi matkaansa Roavvárrilta kiertäen Báršin itäpuolta eteläpuolelle ja kohtasimmekin hänet aikamme suolla kuljettuamme. Tähän aikaan vuodesta suot ovat aikalailla jäässä, ja niillä kulkeminen oli helppoa. Peku kahlaili tyytyväisenä kosteimmissa kohdissa ja nuuskutteli katajapuskia tyytyväisenä. Omia reissujaan se teki lukuisia, mutta siltikään emme löytäneet tuoreita hirven jälkiä maastosta.

Helikopteri pörräsi aikansa Vetsijoen yllä, päättelimme sen olevan porotokkaa kasaamassa. Lukuisia haulikon pamahduksia kuului lännestä päin, ja mietittiinkin että jonkun on täytynyt löytää kunnon riekkojoukko kun siihen malliin paukutteli...

Lämmittelimme hetken aikaa nuotiolla ennen kuin jatkoimme matkaamme takaisin mönkijäuralle. Peku nuuskutteli makkaroita haltijoissaan ja viihtyi lähellämme koko makkaranpaiston ajan. Kylmäkin meinasi hiipiä, ja koira kaikenlisäksi kaatoi kahvit syliini. Onneksi jalassa olleet Fjällravenin pöksyt pitävät kosteutta paikkojen kohdilta, muuten olisi paluumatkasta tullut todella kylmä.

Báršin itäpuoli on kaunista tunturitasankoa jolla on joskus ollut komea koivumetsä, mutta täälläkin koivuja tuhonneet tunturimittarit ovat tehneet tehtävänsä. Haaveilin jo ensi kesän läskipyöräreissuista alueelle, sekä suunnittelin yöreissuakin Bársille.

Matkaa meillä kertyi +16 kilometriä. Tarkaa lukua emme tiedä, SportsTrackerin olin saanut klikattua pois päältä ja B-Bark ei löytänyt kuuluvuutta suurimmalta osalta matkaa. Koiran kulkeman matkan se kyllä laski, ja se olikin sitten lähes kaksinkertainen meidän kulkemaan matkaan.

Goahppelašjávri - Utsjoki 15 km / vaellus -16

Tässä on viimeinen vaellusosio vaelluspostauksista. Tämän lisäksi kirjoitan vielä Birkejohkasta erikseen oman postauksensa. Edeltävät osat löytyvät seuraavista linkeistä Bađđaškaidi - Birkejohka , Birkejohka - Loktajávri - Goahppelašjávri ja Goahppelašjávri - Kuoppilasjärvi.

Kuoppilaksella vietetty yö oli huonompi kuin Birkejoella. Lämmitettiin mökki liian kuumaksi ja heräsin monta kertaa siihen kun E tuuletti kämppää. Nukuin kahdella makuualustalla, mutta puinen laveri painoi selkää ikävästi ja aamulla heräsin selkäkipuihin. Kello näytti seitsemää ja oli pakko ruveta toimimaan jotta selvittäisiin kotiin hyvissä ajoin.

Keiteltiin kaasuliedellä puuro- ja kahviveet ja nautittiin täyttävä aamiainen kaikessa rauhassa. Mökin takana on lähde, josta sai kätevästi kirkasta juomavettä ja astianpesuvedet. Pakattiin rinkat uusiksi ja alettiin valmistelemaan lähtöä.

Mökin pihassa odottelin E:tä ja katselin taivaalla lentelevää kotkaa. Se kaarteli niin kauakana, ettei siitä erottanut muuta kuin kotkamaisen hahmon. Muita eläimiä ei lähistöllä näkynytkään, porot olivat kaiketi kömpineet suojempaan edeltävän päivän sateilta.

Nousimme Kuoppilakselta ylös avotunturiin reittiä pitkin ja lähdimme kulkemaan rotkon myötä pohjoiseen. Kauniit maisemat avautuivat eteemme ja välillä koivikko peitti maisemia. Minulla oli hieman kuumeinen olo ja laahustin E:n perässä. Pian polku muuttui koko ajan nousevaksi mäeksi ja laskimme kilometrejä ensimmäiselle pysähdykselle.

Huono olo alkoi helpottaa välipalapatukan ja pähkinöiden jälkeen. Pysähyimme pienen järven tienoille Roavveoaivin tunturin rinteeseen ja pidimme rinkattoman tauon. Tuuli oli laantunut eilisestä, mutta keli oli viilentynyt. Meitä molempia väsytti ja kauhisteltiin jäljellä olevia kilometrejä. "Enää on puolet matkasta puolivälin ruokataukoon".

Kuoppilaksen jälkeen maisemat ovat tasaista tunturikkoa, pohdimme onko Utsjoella tundraa, vai pitääkö sen löytääkseen mennä Norjaan asti. Paistunturin erämaa on paljon karumpaa kuin Kaldoaivin ja ihailimmekin laajoja puuttomia alueita. 

Viimeinkin puoliväli koitti ja laskimme rinkat suuren kiven juureen Oađašanjohkalle. Oađašanjávrin  päässä tönötti yksinäinen tupa, jota ei oltu merkattu karttaan ja ihasteltiinkin sitä tovi. Itse en tiennyt, että noin "lähellä" kylää on jollakin mökki! Kateellisina mietimme kelle mökki mahtaakaan kuulua.

Laitettiin retkikeitin tulille ja alettiin valmistelemaan ei-niin-maittavaa-Pirkka-pasta-ateriaa. Mussutin ruisleipää kiven kolossa kylmissäni. Väsy painoi ja jalkoja kolotti. Tuulikin vielä. Ihasteltiin Oađašanjávrin maisemia ja pohdiskeltiin onko etelässä näkyvä tunturi jo Härkävaaraa. 

Söimme Pirkan kermapastaa soijarouheella - en suosittele. 

Täytimme vesipullot ja matka kohti kotia jatkui. Polku kulki hieman alaviistoon ja oli helppokulkuinen. Laskimme kilometrejä viimeisen pätkän puoliväliin asti ja pysähtelimme lepuuttamaan jalkojamme vähän väliä. Vastaan meitä tuli nainen joka ei kiireiltään ehtinyt edes moikata ja kaksi norjalaista nuorta miestä koirineen. E norjankielen taidoillaan jututti jätkiä ja toivotti hyvää matkaa Kuoppilakselle. Aloitimme Johtalanvárrille nousun. Vaikka Johtalanvaara onkin lähellä kotia, tuolloin kotimatka tuntui saavuttamattomalta. Istuimme Johtalanvaaran laella ja mietimme miten jaksaisimme vaeltaa loppuun - meillä molemmilla oli omat kipumme ja vaivamme. Mussutin loput suklaani tyytyväisenä pähkinäsekoituspussista ja laskeskelin kilometrejä kotiin. Kolme.

Ja kuten normaalistikin, lähdimme oikomaan tutuilla poluilla. Paitsi että minuun iski joku tunturihöpö ja ohjasin meidät kauhean risukon läpi suolle ja sieltä takaisin oikealle reitille. En tajua miten AINA kun mulla on joku kaveri matkassa onnistun lähtemään tutulla alueella väärään suuntaan ja päätymään risukkoon. 

Viimeiset kilometrit olivat hankalat. Kalkujoen retkeilyreitti on jyrkkää alamäkeä, ja kipeillä jaloilla sekä painavat rinkat selässä se on todella hankala kulkea kylälle päin. Hipsittiin pururataa pitkin kotipihaan ja riemuittiin vaelluksen päättymisestä. Oli ihanaa olla kotona, mutta edelleen luonto kutsui luokseen. 

3 päivän reissu oli lyhyt, mutta meille sopiva kahdella 15 kilometrin päivämatkalla. Jos vaellus olisi tuosta vielä jatkunut, neljäs päivä olisi ollut taukoa ja viidentenä olisimme jatkaneet. Ensi kesänä mullakin on kuukauden ansaittu kesäloma, ehkä tuolloin mennään viimeinkin pidemmälle reissulle?

Onneksi mulla on maailman parhain ja rohkein eräkamu E! On onni omistaa yhtä hullu ja luontorakas ystävä jonka kanssa suunnitelmat eräreissuista eivät lopu.