Ohhoh, olin hieman yllättynyt kun sattumalta kävin katsomassa pitkästä aikaa blogin katsojamääriä! 196 näyttöä (joka on mulle aivan älyttömän suuri määrä) vaelluspostauksen jälkeen :) kiitos lukijoille mielenkiinnosta!
Birkejohkalla nukuttu yö oli ehkä tähän astisista telttaöistä parhain, tai sitten aika kuultaa muistot. Mie nukun aina korvatulpat korvissa ja kuulin yöllä vain sateen hakkaavan teltan seiniin. Aamulla heräsin herätyskelloon ja tulpat poistettuani kuulin ulkona pauhaavan tuulen. Kiireesti avasin vetoketjut ja kurkkasin absidiin - yksi nurkka oli romahtanut tuulen voimasta ja likomärkä telttakangas makasi vasten rinkkoja ja kenkiä. Pikavauhtia sulloin makuupussin pussiinsa, puin lisää vaatetta ja kömmin ulos vesisateeseen.
Saattaa kuulostaa hassulta, mutta absidia kiinnittäessäni mieleen tuli vain, että kuinka oonkaan kaivannut vaeltamista ja pieniä kommelluksia sekä haitattomia vastoinkäymisiä. Absidin ollessa jälleen ryhdissä kömmin takaisin telttaan, jossa päätettiin valmistaa aamiainen sateelta suojassa.
Vaikka sää olikin kurja saatiin reippaasti koottua kamppeet ja teltta. Tankattiin puuroa ja ruisleipää tulevaa joenylitystä varten ja psyykattiin toisiamme koitokseen. Viime vuonna ylitimme Kevojärven pohjoisimman kahlaamon jossa oli apuna köydet.
Kiersimme Birkejohkaa aikamme ja etsimme sopivaa ylityspaikkaa. Monta kertaa päätimme koettaa tietystä kohtaa mutta pelko kaatumisesta jarrutti aikeita. Lopulta mönkijäuran länsipuolelta lähdimme kumikengät (crocsin kaltaiset) jalassa ylittämään jokea. Tuuli otti pahasti kiinni rinkkoihin, jalkoja palelsi ja housunlahkeet kastuivat. Joki oli sen verran leveä, että saatiin kulutettua pelkkään kahlaamiseen arviolta 20 minuuttia. Joessa oli pinnalla muutamia kiviä joista sai kumartamalla otettua tukea, mutta hurjaa puuhaahan se oli liukkailla kivillä. Ensi kesän ostoslistalla on ehdottomasti vaellussauvat.
Voitonriemuinen fiilishän siinä tuli kun molemmat päästiin kuivalle maalle ehjinä. Ylävitoset heitettyä puettiin sukat ja kengät takaisin jalkaan ja lähdettiin kulkemaan kohti Loktajávria. Mönkijäura kulki Loktaoaivin viertä kohoten korkeammalle ja korkeammalle. Karttaan on merkattu, että mönkijäura haarautuisi Loktajärveä ennen tunturin päälle, muttemme missään vaiheessa havainneet koko risteystä tai uraa. Saatoimme toki höpötellessä vain kävellä sen ohi.
Loktalla meillä oli kylmä. Tuuli tuntui vain yltyvän ja vettä satoi vasten kasvoja. Mönkijäura loppui osaltamme ja jatkoimme järven itäpuolta pitkin kohti Goahppelašjávria. Loktaan laski pieni puro jonka halkaisija ei ollut kuin 1,5 metriä parhaimmillaan emmekä millään meianneet päästä sen yli tuulen takia. Surkuhupaisaa.
Loktajärven ohitettuamme löysimme tunturin rinteestä suojaisan paikan jossa söimme evästä ja riisuimme rinkat hetkeksi pois. Onneksi huumoria sentään riitti vaikka vaatteet alkoivat päästää vettä lävitseen ja rinkat painoivat joenylityksen jäljiltä vietävästi.
Matkamme jatkui toisiamme tsempaten sumusateessa. Kuljimme Kuoppilasjärveltä kohoavan seinämän itäpuolta komeiden maisemien avautuessa eteemme. Reitillä sai lukea karttaa oikein urakalla, jotta sopiva reitti hahmottuisi. Rinne on hankalakulkuinen kurunsa, purojensa ja kiviröykkiöittensä takia. Ennen suurta kiviröykkiötä laskeuduimme alemmas ja sieltä kohti rantaa.
Ja voi sitä riemua kun tupa alkoi lähestymään. Suurin syy meidän hyväntuulisuuteen matkalla kohti Kuoppilasjärveä syntyi tiedosta että seuraava yö vietettäisiin lämpimässä tuvassa jossa saadaan kuivattua kamppeet kunnolla.
Tuvalla ihailtiin siistejä tiloja, ripustettiin vaatteet kuivumaan kamiinan yläpuolelle ja pistettiin tulet pesään. Ruoka maistui hyvältä ja mieli lepäsi. Reissun vaikein (mutta lyhyin) osuus oli ohi.
Seuraavassa osassa asiaa pelkästä Goahppelašjávrista, Kuoppilaksesta. Koulun takia en tiedä milloin saan 3 (jep!) viimeistä osaa kirjoitettua, joten tsekatkaa blogin InstaGram Adventurelandlapland :)
