sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Talvivarusteet -osa 1 / talvitakki - kelkkatakki

Oon jo jonkin aikaa (koko blogin olemassaolon) miettinyt varuste-esittelyitä ja yhden sen kaltaisen olenkin tehnyt vaellus lumettomaan aikaan - postaukseen. 

Mulle yksi tärkeimmistä talvivarusteista on takki. Kelkkaillessa tulee olla tuulen ja lumisateen kestävä, joka ylettää alaselkään ja pitää lämpimänä. Hiihtäessä ja urheilessa hengittävä, mieluiten myös säänkestävä. Vaelluksella vähän sitä kaikkea.

Nämä postaukset perustuvat siis omiin kokemuksiin ja jonkun toisen mielipide samasta tuotteesta voi olla eri kuin itsellä. Rakentavaa palautetta ja tuotesuosituksia otan ilomielin vastaan!

Ensimmäinen takkiosa kertoo kelkkatakeista. 




Mun ehdoton suosikki naisten kelkkatakeista on Sinisalon Powder Lady. Saa mustana, ja ihan kuin joskus olisin törmännyt jopa pinkkiinkin? Ei ole hinnalla pilattu ja hinta- laatusuhde on mielestäni plussan puolella.

Mulla on näitä ollut kahdet. Ensimmäinen oli just omaa kokoa joten alle ei mahtunut paljoa tavaraa, siispä ostin kaksi kokoa isompana uuden. On hyvä muistaa takkia ostaessa, että tärkeämpää on sen lämpö kuin ulkonäkö.

Miksi juuri tämä?


Kuvat 

Powder Ladyn malli on nimenomaan naisille suunniteltu. Se ylettää takapuoleen asti eikä viima pääse selkään lähes missäkään asennossa. Mulla on itsellä pitkät raajat ja usein hihat jäävät lyhyiksi- Powderissa ne ovat reilusti yli ranteen.

Koskaan mulla ei ole tuo takki kastunut ja esittelyissäkin kerrotaan sen olevan vedenkestävä. Tarrat eivät ole menneet nukkaisiksi vaikka huskyjenkin kanssa on tullut pyörittyä ja kangas kestää pesunkin. Vanha takki oli mulla erotuksissa päällä ja sen seurauksena yltä päältä poron ulosteessa ja irronneiden sarvikarvojen veressä.  - Ja silti puhdistui kaikesta muusta paitsi öljyläikistä pesussa!

Takissa on myös korkea kaulus, joka on mukavan väljä ja alle mahtuu kaulurikin. Vetoketjut eivät jää kankaisiin kiinni ja taskuja on neljä. Huppu on muotoiltu kääntymään pään kanssa ja mahtuu kypäränkin alle. Hupun itsensä alle mahtuu jopa karvalakki.

Vetoketjun suojaava kangas ei päästä tuulta tai lunta lävitseen.

Muut

Muista kelkkatakeista en ole pitänyt. Johtunee varmaan miesten malleista ja lyhyestä helmasta. Erään Skottin takin kanssa ongelmina oli mm. nimenomaan mallin lyhyys. Omat villapaidat paistoivat helman alta, vaikka takki oli muuten överi-iso.

Jos ei halua santsata pelkkästään kelkkailuun suunnattuihin takkeihin suosittelen parkoja!

Canada Goose- Trillium

Kuva

Joku saattoi vetäistä just kaakaot kurkkuunsa, mutta kyllä! Muistan kun olin Trekillä työssäoppimassa ja sinne saapui ensimmäiset Kanadan Hanhet, ne on alunperin olleet kovimpien eräyrmyjen suuressa käytössä.

Enkä yhtään ihmettele, hanhet ovat aitoa untuvaa ja Scandinavian Outdoor Storen mukaan parhaimillaan -15 - -25 asteen pakkasilla. Sopii tosin myös kaupunkikäyttöön, mutten itse uskaltaisi kaupoille mennä tuon lämpöhalvaustakin kanssa...

Hanhi on malliltaan pitkä ja tilava. siinä on lumilukko helmassa ja hihoissa kestävät resorit. Kangas on vettä hylkivää.

Ja täyte on muuten ankkaa nimestä huolimattaan. Canada Goose ei käytä tarhattujen eläinten karvaa.

Jos olisin miljonääri, käyttäisin Canada Goosen takkeja. Mutta, kun en niistä tämän enempää tiedä esimerkiksi niiden peseminen ja tahrautuminen epäilyttää.

Toki muutkin parkatakit käyvät kelkkailuun hyvin, pääasia on että ne ovat lämpimiä, mielellään hengittäviä ja veden kestäviä. 

Halvemman budjetin takiksi ehdotan Elloksen Áhká takkia, joka itsellä pääsee tänä talvena testaukseen.

kuva
Takki on materiaaliltaan hyvin kestävä, ja pienten kokeilujen jälkeen tuntuu hintansa väärtiltä. Hihat ovat riittävän pituiset, mutta takin helman pituus voi olla kelkkaillessa ongelmaksi, jos tykkää istualteen ajella. Takki on myös vettä hylkivä, mutta hengittävyys voi olla huono. 

Huppu on kätevästi säädeltävissä ja kääntyy pään mukana. Kaulus on korkea, mutta turhan hankala esim. autolla ajamiseen jolloin vetoketjua ei voi pitää ylhäällä.

Parkatakeissa kannattaa muistaa pituus. Mitä pidempi takki, sitä hankalampi ajaa.


Keväällä käytin IcePeakin ohutta toppatakkia. Kylmähän siinä meinasi tulla ja alle oli pistettävä villapaitaa jos toistakin.

Muistakaa siis kelkkatakkia ostaessa, että se
- on hengittävä
- kestää jonkinverran kosteutta
- on riittävän pituinen, peittää ranteet ja alaselän
- alle mahtuu kerrasto ja jopa kaksi villapaitaa tarvittaessa (riippuu ajotyylistä)
- se tulee sotkeutumaan öljyyn jos edes vilkaisette "konepellin" alle (ja ei muuten lähde pesussa)
- kestää riepotusket ja mahdolliset repeytymisvaarat
- huppu on irroitettava (kypärän kanssa yhteenommeltu huppu voi olla pebasta)


Toivottavasti näistä vinkeistä oli jollekin hyötyä! Minulle saa myös ehdotella omia suosikkejaan.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Kaamos, polaariyö, Skábma

Kaamos, mun lemppariaihe.

Musta on jännää, että etelässäkin puhutaan kaamoksesta ja sen vaikutuksista. Vaikka onhan sielläkin kieltämättä pimeää ja synkkää, etenkin jos sattuu olemaan lumeton talvi (ja se vasta onkin kamalaa, perun sanani). Ja jokaiseen tuo kylmä, pimeä ajanjakso vaikuttaa erilälailla.



14.12.2013
Viime vuosi oli mun ensimmäinen The Kaamoksessa. Inarissa kaamos alkaa abouttiarallaa 3.12 ja loppuu 11.1 tienoilla (linkki). Aluksi auringon säteet jaksavat vielä paistaa tuntureiden takaa, mutta lopulta niitäkään ei enää näy.

14.12.2013
En edes tiennyt kaamoksesta sitä että koko aurinkoa ei edes näy kahteen kuukauteen taivaalla. Siis sitä palloa. Oli suoraansanottuna mahtavaa kun aurinko ensimmäistä kertaa jaksoi kivuta pariksi tunniksi taivaalle valaisemaan pimeyttä.

14.12.2013
Pahimmillaan hämärää aikaa, eli valoisinta oli 11-13 välillä. Tuo aika meni usein töissä istuessa ja aamulla töihin lähtiessä oli pilkkopimeää ja samoin kotiin palattaessa.

tammikuu -14


Näissä kuvissa näkyy jo hieman auringonvaloa. Tammikuusa vietettiin viikko erämaassa ja käytettiin koko valoisa aika ulkona hiippailuun ja aina ennen pimeää oli kiire takaisin majoitukselle. 



Eniten kaamoksessa harmitti auringon luoman kimalluksen puute lumessa. Etelässä oli monia kauniita pakkasaamuja jolloin lumi kimmeltää kauniina. Täällä niitä ei ole kuin maaliskuussa. 

Tämä on otettu 11-14 aikoihin tammikuussa tunturin laelta.
Muhun kaamos vaikutti väsyttävästi ja koin pientä alakuloisuutta. Asiaan saattoi tietenkin vaikuttaa 8 päivän työputket, ainainen 48 kilometrin suuntaansa ajelu ja vapaa-ajan puute. 

Ehkä mun kaamosvihaa pahensi tien laidalla kyttäävät hirvet ja mysteeriporo, joka kuukauden ajan tuli tien laidalla vastaan. Valkoinen poro pimeydessä on oikeasti jotain niin pelottavaa. 


Ja tietenkin se ajomatkojen yksinäisyys. Mysteeriporo, hirvet ja pimeys yhdistettynä toi jokaiselle ajomatkalle oman pienen jännityksensä. (Ottakaa huomioon ettei Suomen pohjoisimmalla tieosuudella ole katuvaloja.)




Tulevaan kaamokseen varaudun tällä kertaa paremmin. Viime talvena en ehtinyt työpäivinä ulkoilemaankaan kunnolla ja nyt kun on koira ulos lähtöön on pienempi kynnys.

Ja nyt kun on oma kelkka voidaan J:n kanssa paneutua kunnolla revontulikuvaukseen kun kuvauspaikoille pääseminen on helpompaa.

Muille kaamosmurehtijoille voisin suositella myös ulkoilua, mielen korkealla pitämistä ja harrastamista - olkoon vaikka sukkien kutomista tai lentopalloa. Tärkeintä on kuitenkin ihmisten kanssa oleskelu ja jutustelu. Yksin ei kannata jäädä.

Maaliskuussa aurinko paistaakin jo täydeltä taivaalta ja laskeutumattoman auringon aika alkaa :--)


Mie muuten tykkään enemmän kaamoksesta kuin 24/7 auringosta. Kaamoksella saa sentään nukutuksi.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Alkutalvi, Kaldoaivi




Sunnuntain kevyt pikkulenkki tunturiin. Tarkoituksena oli jahdata hirviä ja riekkoja sekä totuuttaa meidän hirvensyötti tulevaan harrastukseensa.

Mie en ymmärrä miksi mä edes käytän automaattiasetuksia enää, se et ne kerran on jees jossakin ei meinaa että aina olis kuvat hyviä.

Ja tuloksen näkee näistä. Automaatti, never again.





Peku on rodultaan siis norjanharmaa + jämtlannin pystykorva (vaikka saksanpaimenelta näyttää siinä ei ole sitä...), molemmat hyviä hirvikoiria. Sen verran ollaan Pekun kanssa nyt metällä käyty ja huomattu että kyllä siitä hyvä koira tulee.

Vaikka kuvista huomaa et kaverin pentumaisuus on vielä esillä, se annettakoon anteeksi 6kk vanhalle elukalle. 

 Mie en uskalla päästää Pekua irti tunturissa, eteenkään nyt hirvestyksen aikaan. Poroista ei ole huolta, siellä ne Skalluvaarassa pyörii kehää erotusaidoilla. Mutta koska Pekulla kumminkin on viettiä riski siihen että se katoaa on suht suuri.



Peku vainusi kumminkin sen verran että löysi poron sarvikarvaa ja tämän järkyttävän kokoisen (hirven?)luun. Voidaan vain mielikuvitusta käyttäen päätellä miten se on päätynyt alueelle jossa ainoat koirien kanssa liikkuvat ollaan me ja J:n vanhemmat....

Älkää sanoko mitään karhusta.




Pian J:kin palasi takaisin tunturikierokseltaan ja lähdettiin valumaan alas tuntsalta.



Vielä muutamat koiraselfiet Tenon kanssa...


Tälleen ohimennen voisin kertoa yhdestä mukavasta yllätyksestä. Meitä on maaliskuussa seitsemän. Koirien ja kissojen lisäksi.

Kyseisen tulokkaan takia en olekaan käynyt tuntureilla kuvaamassa paljoa, ja vähän jännittäät talven kelkkailut. 

Blogia en ole jättämässä, ja valokuvaus- luontoaiheeseen tulee uusi pieni lisä! Koska ollaan J:n kanssa kovia kulkemaan luonnossa, niin totta kai lapsetkin otetaan mukaan, olkoot pakkasta -35 tai rankkasade, oikeilla varusteilla kuka vaan selviää luonnossa ;)

Ps. Tarkoituksena ei ole lanseerata mitään extreme survival-baby blogia, vaan tarkoituksena on esitellä hyväksi todettuja varusteita ja välineitä lapsen anonyymiyttä rikkomatta.