Kylmä, hyttysiä ja täyteen pakattu mönkijä. Perus lappalainen olosuhde retkelle lähtiessä.
Kesän ensimmäinen telttaretki kohdistui Oakkostanjávrille, eli Onkimajärvelle jolla oltiin talvellakin käyty pilkkimässä.
Järven rannalla oli vanha, puoliksi palanut kammi ja merkkejä siinä joskus olleesta laavustakin. Rinteen huipulla oli myös vanhan poroerotusaidan rippeet. Koska tultiin niin myöhään perille pistettiin suoraan nukkumaan iltateiden jälkeen.
Aamulla sää oli edelleen kylmä ja enteili sadetta. Yöllä korpit pitivät kaakatuksellaan hereillä, mutta silti Peku nukkui rauhallisesti omalla paikallaan, häiriötekijöistä välittämättä. On meilläkin vahtikoira... Ja vaikka sää olikin kylmä ja kolea, linnut jaksoivat laulaa ja pörrätä leirin läheisyydessä.
Mua kiinnostaa lapin kasvit ja linnut aivan älyttömästi, joten oli pelkkää riemua seurata mitä kaikkea Kaldoaivilla onkaan. Linnuista vastaan lensi ainakin tunturikihu, jota epäiltiin lapintiirasta aina haukkaan asti.
Odottakaapahan vain kun ensi vuonna hankin itselleni pieniä kaukaisia kohteita varten suunnitellun putken, jolla pääsen kuvaamaan paremmin lintuja, kauakana möllöttäviä poroja ja muita eläimiä...
Aamupalan jälkeen suunnattiin Fárppaljávrille (jos nyt oikeassa olen niin Mustallejärvelle, luen näitä nimiä kartasta...) jossa J kalasteli aikansa ja minä vahdin vapaana riehuvaa Pekua. J onnistui saamaan kaksi hyvänkokoista tammukkaa, eli pikkutaimenia.
Täystuho onnistui syömään jo ties kuinka kauan suossa köllöttäneen kuolleen linnunpoikasen ja jännittyneinä odoteltiin loppupäivä seurauksia. Mitään ei tapahtunut, onneksi. Se on jännä miten ketunjätöksistä kuolleisiin linnunpoikasiin kaikki kelpaa...Muttei omat raksut.
Takaisintullessa sää oli vaihtunut aurinkoisemmaksi. Tehtiin ruokaa ja painuttiin päiväunille. Teltasta uloskömpiessä huomasin turistin järven rannalla. Mies oli tullut Tenolle lohestamaan ja jotenkin päätynyt patikoidessaan Onkimajärven rantaan. Kyseli ihan fiksuja kysymyksiä kalastamisesta ja mönkijän käytöstä kulkuvälineenä tunturissa.
Mönkijällä saa siis paikallinen ajaa Metsähallituksen luvalla reittejä myöten, mutta niiltä ei saa poiketa. Lupaa poikkeamiseen käyttävät esim. poromiehet töissään. Ulkopaikkakuntalaisen tulee hakea perässäajolupaa, eli saa ajaa reittiä pitkin vain paikallisen perässä.
Moottorikelkalla ulkopaikkakuntalainen saa ajaa reitillä, mutta reitiltä poikkeamiseen vaaditaan samaa perässäajolupaa.
Palattiin takaisin Fárppaljávrille kalastamaan hetkeksi. Koska tuulisen sään takia tammukat eivät olleet syötillä palattiin suht aikaisin takaisin leirille.
Hetken aikaa ehdittiin olla leirissä kun äkättiin pounikolla istuva otus. Se oli meitä niin lähellä, että J otti kameran ja lähti kuvaamaan sitä. Ketulta se näytti, mutta väritys oli todella lähellä naalia. Joka se tuskin oli, koska niiden epäillään siirtyneen kokonaan Norjan puolelle Suomesta.
Koska ei tiedetty kauan kettueläin oli pyörinyt meidän leirissä, oliko käynyt teltan eteisessä penkomassa Pekun ruokia, oliko kettu kapinen vai ei (kovasti vaikutti siltä hännäntyven karvattomuudesta ja käyttäytymisestä päätellen) päätettiin pakata kamppeet ja lähteä.
Olisihan se ollut yöllä mälsää herätä jokaiseen rasahdukseen ja rapinaan siinä pelossa, että kaveri olis palannut teltalle. Ja ajatus siitä, että meidän vauva saisi kapin suretti.
Aika naurettavaa paeta jotain kettua tunturista, mutta minkäs voit... :D
