Nuvvus- Ailigas

kuvat ovat ottamiani

Huhhei, postauksen kuvat on otettu Huawein Honor 7:lla ja ainakin itse olen laatuun tyytyväinen!

Lähdettiin Petriksen kanssa sen enempää suunnittelematta Karigasniemen suuntaan Nuvvukseen, jossa kohoaa Utsjoen Ailigasta korkeampi Ailigas. 

Ajoimme pari kertaa reitin lähtökohdan ohitse, sillä ei tullut mieleenkään katsoa kartasta mistä reitti ylös lähtee. Eikä kyllä edes tiedetty meneekö sinne polku vai tie. Tie, joka lähtee Nuvvuksen kylän halkovan joen viereltä, vie ylös asti mutta autolla pääsee vain maantieltä parin kilometrin päähän parkkipaikalle. Me reippaat kävelimme koko matkan ylös ja yhteensä kilometrejä kertyi 12.

Nousu ei ollut raskas, mutta piti sykkeen mukavan korkealla koko nousun ajan. Me oikaistiin hieman Sportstrackeria käyttäen kun mönkijäuraksi muuttunut tie ei tuntunut mukavalta jalkojen alla. Huipulla vastaan tuli muutaman poron porukka ja pienen pieniä kiirunan poikasia.

Maisemat Ailikkaan päällä ovat upeat, ja suosittelenkin ottamaan mukaan kameran. Päivälle oli luvattu sadetta ja säätiedotteiden orjana jätin omani kotia. Turhaan.

Tuonne pitää palata vielä tämän kesän aikana, oli sen verran upeat maisemat koko reitin varrella!

Ailigas - nopea lenkkeilykohde

Utsjoen kirkonkylää reunustaa idästä päin Ailigas- tunturi joka kohoaa 342 metrin korkeuteen. Sen huipulle pääsee kätevästi ja (suhteellisen) vaivattomasti hiekkatietä pitkin, jonka pituus suuntaansa on noin kolme kilometriä. Hiekkatietä pääsee ylös myös autolla, Kylätalolla myydään tielupia. Ostin luvan viime vuonna mutta tien huonon kunnon takia ylös ei tullut ajettua kuin vain muutaman kerran. Tie oli vielä alkuviikosta hyvässä kunnossa, ja toivottavasti on myös vielä loppukesästäkin sillä Ailikkaan huipulla on todella upeat maisemat!

Melkein huipulla tien halkoo poroaita, jonka läpi pääsee sivuun vedettävästä rautaportista. n. 100 metriä portista tien oikealta puolelta lähtee polku kuruun ja upealle näköalapaikalle, jolta aukeaa maisemat Utsjoen kylälle, Norjan puolelle sekä Tenon jokilaaksoon.

Ailikkaan huipulla on YLEn radiomasto ja myös näköalapaikka kylän suuntaan. Lähistöllä kulkee myös mönkijä-sekä kelkkaura jota pitkin voi patikoida ja maastopyöräillä. Skalluvaara- Ailigas reitti kulkee samaa uraa myöten.

Ailigastien alapuolella on parkkipaikka jonne auton voi jättää. Kylältä parkkipaikalle on pari kilometriä.

Maanantaina kävin täällä pikaisella aamulenkillä ennen töiden lähtöä, ja voin sanoa että ylös kävelyn jälkeen lähtee vaikeampikin päivä käyntiin!

Kalassa

Utsjoella kalastuskausi on jo alkanut, ja me J:n kanssa ollaan käyty jo muutamana kertana Utsjoen rannalla heittelemässä ja Tenolla soutamassa. Kalasaalis ei ole ollut kummoinen mutta viime viikonloppuna saimme yhden meritaimenen lounaspöytään grillattavien herkkujen lisäksi.

Tenolla olemme tehneet muutamat laskut ja ajattelimmekin skarpata lohenkalustuksen kanssa viime kesään verrattuna. Toissa kesänä saimme 10 kilon tsuentsan ja viime kesän lohisaldo oli pyöreät 0.

Huvittavaa, että kesken tämän postauksen kirjoittamisen kuulin uudesta Metsähallituksen laatimasta kalastuslaista. Vielä en tiedä miten kalastus tulevaisuudessa jatkuu, asiasta liikkuu nyt niin paljon eri tietoa ja en tahdo ottaa asiaan kantaa ennen lopullista päätöstä.

Tähän mennessä laki vaikuttaa todella absurdilta.

Sepustuksia

En tiedä mikä on asian oikea laita, mutta musta tuntuu että lunta on vähemmän kuin viime vuonna tähän aikaan. Muistaakseni marraskuussa me oltiin käyty jo muutaman kerran kelkkailemassa? 

Revontulia ei ole näkynyt kauheasti ja torstainakin kun olin kuvaamassa (nyt joku Utsjokelainen revontulikuvauksesta kiinnostunut huutaa HEP! ja lähtee seuraksi pönöttämään pimeään :D) lähdin aikaisin pois kun revontulet olivat pienet, utuiset ja en viihdy pimeässä yksin. Heti kun lunta saadaan vielä 20 senttiä lisää asia helpottuu kun pääsen tuohon takapihalta nousevaan Paistunturiin kelkalla ja J:kin innostuu lähtemään Kaldoaiville illalla kuvaamaan.

On tässä muutakin tehty kuin kävelty kylää ympäri, olen ollut mukana katselemassa hirven nylkyä ja eilen lihanleikkuuta. Ei ole mun juttu, vaatii aika monta katselukertaa ennen kuin suostun siihen hommaan vähääkään tuntematta etovaa oloa sisällä. Tästä syytän yläasteen bilsan tunteja jolloin piti leikata sydämiä ja rapuja...

Kauhiasti on suunnitelmia talvelle mutta jää nähtäväksi toteutuuko ne! Sukset pitäisi kaivaa varastosta ja lainata lumikengät kirjastolta (ihan mahtavaa että täällä saa lainattua ilmaiseksi lumikenkiä!) sekä vaihtaa sukset kelkkaan. 

Se piti kyllä tehdä jo viime vuonna...

Poro & Teno

Poro- rukka. 

Jo vuosi sitten jätin tuon leukaluun Pikku- Ailikkaan avokalliolle ja sieltä se torstaina löytyi, samasta paikasta.

Kalastusluvat on hallussa ja kalakausi avattu. 

Yksi uistin menetetty ja tyhjin taskuin palattiin kotia.

No se pääsiäinen

Joo, ei meikä päätynytkään villiin menoon tuntureille vaan tyydyin yksikseni pörräämään tutuilla ja turvallisilla reiteillä. 

Nimittäin kelkka ei oo enää se siisti ja upea menopeli, vaan olin varma että kuolo koittaa ja vähintään vedän katolleni tasaisella. Jokainen vähäänkään kaltevampi kohta hangessa meinas varmaa kaatumista ja 20km/h vauhti vastasi omassa pienessä mielessä 120km/h:n vauhtia. Ainakin.

Näytin siis varmasti eksyneeltä pululta keskellä siltaa asfaltilla kun en edes jääreittiä uskaltanut käyttää joen ylitykseen... Paitsi paluumatkalla talla pohjassa ettei varmasti hukuta!

Tänään rohkaistuin ajamaan Paistunturin puolelle. Suunnitelmissa oli löytää tunturi jolla viimekin vuonna oli tokallinen poroja.

Ja siellähän ne pahaa aavistamattomat kaverit oli. Muutama tuli jopa läheltä ihmettelemään.

Näin läheltä...

Etummaisella oli edeltävän illan meikitkin naamassa.

Niin että tälläinen päästäisen alku. 

Huomenna lähdetään koko porukalla Kaldoaivin puolelle pilkille. Saa nähä mitä siitäkin tulee...

Alkutalvi, Kaldoaivi

Sunnuntain kevyt pikkulenkki tunturiin. Tarkoituksena oli jahdata hirviä ja riekkoja sekä totuuttaa meidän hirvensyötti tulevaan harrastukseensa.

Mie en ymmärrä miksi mä edes käytän automaattiasetuksia enää, se et ne kerran on jees jossakin ei meinaa että aina olis kuvat hyviä.

Ja tuloksen näkee näistä. Automaatti, never again.

Peku on rodultaan siis norjanharmaa + jämtlannin pystykorva (vaikka saksanpaimenelta näyttää siinä ei ole sitä...), molemmat hyviä hirvikoiria. Sen verran ollaan Pekun kanssa nyt metällä käyty ja huomattu että kyllä siitä hyvä koira tulee.

Vaikka kuvista huomaa et kaverin pentumaisuus on vielä esillä, se annettakoon anteeksi 6kk vanhalle elukalle. 

 Mie en uskalla päästää Pekua irti tunturissa, eteenkään nyt hirvestyksen aikaan. Poroista ei ole huolta, siellä ne Skalluvaarassa pyörii kehää erotusaidoilla. Mutta koska Pekulla kumminkin on viettiä riski siihen että se katoaa on suht suuri.

Peku vainusi kumminkin sen verran että löysi poron sarvikarvaa ja tämän järkyttävän kokoisen (hirven?)luun. Voidaan vain mielikuvitusta käyttäen päätellä miten se on päätynyt alueelle jossa ainoat koirien kanssa liikkuvat ollaan me ja J:n vanhemmat....

Älkää sanoko mitään karhusta.

Pian J:kin palasi takaisin tunturikierokseltaan ja lähdettiin valumaan alas tuntsalta.

Vielä muutamat koiraselfiet Tenon kanssa...

Tälleen ohimennen voisin kertoa yhdestä mukavasta yllätyksestä. Meitä on maaliskuussa seitsemän. Koirien ja kissojen lisäksi.

Kyseisen tulokkaan takia en olekaan käynyt tuntureilla kuvaamassa paljoa, ja vähän jännittäät talven kelkkailut. 

Blogia en ole jättämässä, ja valokuvaus- luontoaiheeseen tulee uusi pieni lisä! Koska ollaan J:n kanssa kovia kulkemaan luonnossa, niin totta kai lapsetkin otetaan mukaan, olkoot pakkasta -35 tai rankkasade, oikeilla varusteilla kuka vaan selviää luonnossa ;)

Ps. Tarkoituksena ei ole lanseerata mitään extreme survival-baby blogia, vaan tarkoituksena on esitellä hyväksi todettuja varusteita ja välineitä lapsen anonyymiyttä rikkomatta.