tiistai 29. syyskuuta 2015

Kaamos saapuu hiljalleen


Voi ruska, minne menit?

Paikoittain väriloistoa vielä on, mutta mitä paljaammalle mennään sitä enemmän tuuli on tehnyt tehtäväänsä. Odotan kyllä innolla talvea ja oonkin jo monesti blogissakin todennut sen olevan mun lempi vuodenaika. 

Mun piti lähteä toissailtana just ennen auringonlaskua Johtalanvárrille Pekun kanssa. Sportstrackerin avulla lähdin polulta suuntaamaan kohti karttaan merkkaamatonta polkua (miksi, polulla muistaakseni on kuitenkin retkeilyreittimerkit?) ja jätkä sai vainun jostakin. Sitten sitä taas mentiinkin melkein nelinkontin tunturissa kun koira määräsi suunnan.

Eli Johtalanvárri jäi toistaiseksi valloittamatta.

Vielä olisi monta uutta polkua ja reittiä käymättä, eilenkin iltalenkillä löysin "uuden" mönkijäuran mitä en ole koskaan kulkenut. Skalluvaaralta Ailikkaan yli menevälle reitillekin piti lähteä - toisaalta eipä se pieni kuura maassa mitään haittaa. 

Revontulia olen kans kyttäillyt kaikenmaailman säätiedotuksista, mutta tänään taitaa olla ensimmäinen päivä viikkoon kun ei sada! Revontulisäätiedotekin näyttää "suhteellisen hyvää" Pohjoisimpaan Suomeen mutta yllättäen yr.no:sta luvataan pilvistä ja pientä sadetta.

Huomenna lähden Saariselälle yöksi ja perjantaina jatkamme aikaisin aamunna Rovaniemelle päiväreissulle. Oliskohan Saariselällä hyvät mahdollisuudet revontulille?

Kuvat Kalkujoelta ja toisiksi alin Ellinpolulta

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Ulkoasun muutos

Tadaa!

Vanha ulkoasu ei tuntunut alusta lähtienkään oikealta ja blogiin sopivalta, toivottavasti tämä siten kelpaisi itsellekin...

(Bannerin kuva on täältä ja kuvan lähde on merkattu blogin tekijäoikeudet- kohtaan.)

perjantai 18. syyskuuta 2015

Kevon yöreissu - osa 2




(linkki ensimmäiseen osaan) Vaikka hiekkainen telttapaikka olikin sotkuinen, se oli juuri sopivan kokoinen tuulitunnelille ja tasainen minulle - en jaksanut alkaa tappelemaan makuualustan kiinnityksen kanssa kotona, joten jätin koko pötkön makasta.

Vaikka olimme puolisen tuntia sitten syöneet, päätimme korvata energiavajetta makkaralla ja tikkuleivällä. Joimme teetä ja jutustelimme yön pimetessä, pelottelimme toisiamme kaiken maailman kirvestelttamurhaajilla ja pitihän se telttapaikan kirves piilottaa yön ajaksi potentiaalisilta hulluilta piiloon.



Ennen kuin möngimme tuulitunneliin nukkumaan nuotiopaikalla rapisteli hiiri, joka ei pelästynyt meitä lähes ollenkaan. Viitisen minuuttia siitä kun olimme sulkeneet teltan oviaukon, absidista kuului rapinaa ja yllätimme toisen hiiren rinkkojemme kimpusta. Yöllä heräsin siihen kun joku pikkukaveri penkoi tavaroitamme absidissa ja samaan aikaan toinen yritti päästä ulkoa käsin sisätelttaan. Kuulosti myös siltä, kuin joku lintu olisi rapistellut teltan kattoa siivillään...

Meluisan ja tapahtumarikkaan yön jälkeen möngimme aamupalalle. Kauemman nuotiopaikan asukki oli aikaisemmin meitä liikenteessä ja jututti hieman ennen kuin jatkoi matkaansa.



Yhdentoista aikoihin jatkoimme matkaa samaa reittiä takaisin päin. Joen ylitys meni jo vanhasta muistista, sekä fiksuina tajusimme tällä kertaa suojata jalkojamme. Omat feikki-crocsini olin unohtanut autoon (kätevät taukokengät btw) joten kahlasin hiihtosukat jalassa kivikkoisen ylityspaikan läpi. E tipsutteli tyytyväisenä kumiveneet jalassaan joen yli. Olin kyllä hieman kateellinen...

Pysähdyimme 6 kilometriä ennen parkkipaikkaa vielä syömään viimeiset nuudelit ja kuvasimme kiireettöminä ruskaa.

Kevon reitti on tosiaan raskas, enkä yhden yönkään perusteella suosittele sitä kenellekään joka ei ole tottunut rinkan kantamiseen/vaeltamiseen. Maasto on kivikkoista ja raskas kulkea (ainakin ennen yöpymispaikkaa oli muutamat rautaiset askelmat hakattu kallioon ja tukiköysi oli katkennut...) Kallioilla kannattaa olla erityisen varovainen.


Mutta kaiken kaikkiaan Kevon reissu oli mahtava ja piristävä kokemus vaikka jalat ovatkin kipeät jo toista viikkoa...

Mikä siinä on, kun olkona lehdet tippuu puusta ja sataa - mulla tekee vielä enemmän mieli lähtä retkeilemään?

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Syksyn ensimmäiset






Kuvia on vaikka kuinka paljon, mutta kun täytyy valita kämpän siivoamisen ja kuvien läpikäynnin väliltä poitsun nukkuessa, valitsen siivoamisen.

torstai 10. syyskuuta 2015

Kevon yöreissu


Vaellus muuttuikin yhden yön reissuksi Kevon luonnonpuistoon ajanpuutteen takia. Vaikka haaveilinkin kovasti kolmen yön reissusta, yhden yön pikavisiitti Kevolle kelpasi oikein hyvin. Ainakin pääsi käymään vaeltamassa tänäkin kesänä!

Koska kuvia on luonnollisestikin paljon (nyt niitä on vielä enemmän kuin normaalisti, koska Kevon alue on ympäristöltään uskomattoman kaunista ja jylhää, ja siihen lisäksi vielä ruska...) kirjoitan tämän reissun parissa osassa ja teen vielä erikseen postauksen maisemakuvista. Kuvat eivät muuten ole järjestyksessä.

 

Starttasimme vaelluksen Utsjoen Kenestuvilta, joka on normaalisti Kevon reitin päätepiste, ja kävelimme kelometsän halki Silkeáiville, ensimmäiselle nuotiopaikalle. Kevolla on se hyvä puoli että siellä on jopa parin kilometrin välein nuotio- ja leiripaikkoja - Kevon maasto on paikoittain hyvin vaativaa kuljettavaa, ja pariinkin kilometriin meni jopa 1,5 tuntia kulkea.



Silkeáivilta jatkoimme matkaa seuraavalle leiripaikalle läpi ruskaisen vaivaiskoivupellon. Meillä kävi tuuri, sillä ruska oli pari yötä aiemmin "puhjennut kukkaansa" ja punaisen eri sävyt erottuivat kauniisti muun värimaailman seasta.

Valitettavasti seuraavan leiripaikan nimi on hankala kirjoittaa, enkä edes muista koko nimestä muuta kuin lopun "hoitaja"- sananpätkän, mutta kartan mukaan se sijaitsi Buvrrásjávrin tienoilla. Oli aika kamala huomata kuinka monta telttaa noille taukopaikoille olisi mahtunut, Kevolla mahtaa olla kovatkin ruuhkat kesäisin.



"Hoitajalle" saakka reitti oli suhteellisen helppo. Jatkoimme matkaa näköalapaikalle josta avautui jylhät maisemat suureen laaksoon. Tämän jälkeen maasto muuttui kivikkoiseksi ja ylä-sekä alamäkiä riitti. Laskeuduimme alas portaita, joissa E paluumatkalla laski olevan 170 askelmaa.




"Hoitajan" ja seuraavan taukopaikan välillä matkaa oli vaivaiset 2 kilometriä, mutta matkaan tuntui menevän ikuisuus. Kävely alkoi jo tuntua jaloissa hankalan maaston takia. 

Näimme pari vauhkoontunutta poroa matkalla nuotiopaikalle ja jäimme hetkeksi lepuuttelemaan jalkojamme. Paikalle saapui nuori pariskunta, jotka kertoivat edessä olevan kahluupaikka. Vettä olisi ainakin polviin asti syvimmillään.

Olimme E:n kanssa hieman kauhuissamme, mutta päätimme ottaa tulevan koetuksen kokemuksen kannalta. Hauskaahan siitä varmasti tulisi. En tiedä E:stä, mutta mie odotin kahluuta salaa innoissani! Riisuimme kenkämme ja housujen lahkeet käärittiin polvien yläpuolelle. Mie lähdin ensin kahlaamaan. Vesi oli jäätävän kylmää ja kivenmurikat sattuivat jalkapohjiin ja varpaisiin. Onneksi syvin kohta oli heti alussa, ja loppumatkan sai mennä varomatta lahkeiden kastumista.

Kahluupaikalta jatkoimme matkaa kohti yöpaikkaa. Maasto hankaloutui entisestään ja laskeuduimme köyttä pitkin kallion viertä, sekä astelimme alas rautaisia askelmia pitkin.

Tarkoitus oli yöpyä heinäkuussa palaneen Tapiolan kammin leiripaikalla, mutta ainoa potentiaalinen telttapaikka oli hiekkainen. Päätimme vaeltaa vielä 800 metriä seuraavalle nuotiopaikalle, mutta siellä olikin jo yksinäinen vaeltaja valmiina ja toinen telttapaikka oli turhan pieni meidän tuulitunnelillemme, joten vaelsimme takaisin Tapiolan kammille.



Oli mahtavaa saada viimeinen rinkka pois selästä. Söimme ensin ja vasta sitten ryhdyimme kasaamaan palapeliä, telttaa. 

Seuraavassa postauksessa jatkoa!
pst. näin eilen ensimmäiset revontulet.