Toissa sunnuntaina lähdettiin Pekun kanssa Utsjoen retkeilyreitille ulkoilemaan oikein kunnolla! Sää oli mitä parhain, vaikka vähän paloinkin...
8,2 kilometrin matkaan meillä meni 2 ja puoli tuntia, mukaanlukien yksi pidempi tauko ja lukuisat kuvaamaan pysähtymiset. Yksin kulkemisessa on se hyvä puoli ettei kukaan valita pysähtelystä ja jatkuvista "kato kato mitkä maisemat!" huuteluista. Vaikka välillä kaipaisinkin pientä patistelua matkan jatkamiseen... Ja loppujenlopuksi tunturissa ei paljoa seuraa kaipaa, jos retken tarkoituksena on ollut rentoutuminen sekä arjesta irtautuminen. Koira riittää varsin hyvin turvaksi sekä juttukaveriksi.
Voisin kuvitella selviytyväni joskus tulevaisuudessa pari päivää yksin, mutta loppupeleissä tarvitsen seuraa luonnossa pidemmillä retkillä. Viime kesänä törmäsin Facebookissa Minna Jakosuon "Kuukausi Yksin erämaassa"- facebook-sivuun (linkki on tosin hänen blogikirjoituksiinsa) ja yksinvaeltamisen hulluus iski. Tosin, tuskin ikinä tulen lähtemään yhtä upealle ja hurjalle reissulle mutta lähivuosina näen itseni vaeltelemassa viikon vaelluksilla pitkin Utsjoen erämaita, tutuilla ja turvallisilla seuduilla.
Se, että edes uskallan lähteä pidemmille reissuille yksin vaatii paljon erätaitojen hiomista ja ennenkaikkea itsetutkiskelua ja oman kehon huollon ennakointia. Yksin vaeltamisessa olet yksin vastuussa jaksamisestasi ja selviytymisestäsi.
Tällä hetkellä mulla ei ole kauheasti retkeilyseuraa, joten kesällä tulee varmasti liikuttua paljon yksin. Ja pidänkin sitä hyvänä asiana, vaikka mielelläni lähdenkin seurassa liikenteeseen!
Lisää kuvia ja tekstiä patikasta Retkipaikassa
