keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Rástegáisán päiväreissu

rastegaisan-vaellus6  
E heitti vaelluksella, että pitäiskö meidän tänä syksynä tehdä päiväreissu Finnmarkin korkeimmalle huipulle - Rástegáisálle. Idea kuulosti hullulta, mut kyllä hullu toisen tunnistaa...

Mun kuvitelmissa Rástegáisá on ollut semmoinen hirmuinen vuori, jolla sataa lunta kesälläkin ja reitti sinne olisi todella vaativa. Kamppeita pakkaillessani otin mukaani kaikkea lämpimää, ettei vaan kylmä viima yllättäisi. Edeltävänä iltana maalailin kauhukuvia synkästä ja kylmästä reissusta.

Yleensäkin kun muilta paikallakäynneiltä on kysellyt, millainen reissu Rástigáisálle meno on ja lähes poikkeuksetta vastaus on ollut hyvin epämääräinen, mutta on kehotettu käymään. Nyt tiedän miksi kukaan ei ole oikein osannut sanoa juuta eikä jaata.

Netistä koko tunturista ei löydy suomeksi paljoakaan tietoa. Ei selvää karttaa mistä löytyisi reitti ja lähes jokainen teksti kertoo eriä. Joku tikkureitti siellä kuitenkin menee. Ja kiviäkin on merkattu.

rastegaisan-vaellus1 rastegaisan-vaellus2 rastegaisan-vaellus3

No. Me lähdettiin reissuun keskellä viikkoa, 22.9 torstaina. Ajettiin Utsjoelta Norjan puolelle, sieltä Levajoelle ja parkkeerattiin auto hevosaitauksen viereen metsikköön. Parkkipaikka on ennen Levajoen siltaa.

Parkkipaikalla E jutusteli paikalle sattuneiden Norjalaisten kanssa, ja lähdettiin patikoimaan koko ajan ylemmäs kohoavaa mönkijäuraa pitkin. Mönkijäuran ylitti Dárjoki, joka oli tähän aikaan vuodesta helppo ylittää ilman kenkiä ja kivetkin olivat hioutuneet mukavan pyöreiksi. Mutta vesi oli aivan tajuttoman kylmää! Joen ylitykseen avuksi otettiin pitkät seipäät, joita löytyi ylityspaikan läheltä.
Ylityksen jälkeen ura kohosi ylemmäs ja merkkitolpat tulivat esiin avotunturiin päästessämme.

rastegaisan-vaellus7 rastegaisan-vaellus8 rastegaisan-vaellus9

Vaikka onkin syyskuu, lähes koko patikan ajan kuljin pelkkä kerraston pitkähihainen päälläni. Ja sekin oli liikaa! Housuina oli Fjällravenin paksummat housut ja niiden alle olin pukenut vielä kerraston paksummat housut... Arvatkaapa riisuinko nekin pois? Kaikenlisäksi nuo fjellut on mulle 2 kokoa liian isot ja lahkeet pussittaa. Loisto valinta siis.

Kuljimme jonkin aikaa tolppia myöten, mutta jo kaukaa näki että ne kiertävät reilusti länteen ja Rástigáisá kohosi suoraan edessämme. Päätimme lähteä oikomaan, ja hyvä niin - reissumme lyheni jopa 10 kilometrillä! Tolppareittiä tosin kannattaa seurata jos haluaa oikealle huipulle, me huiputimme pyöreän laen. Sekin on näkemisen arvoinen, mutta nousu on vaarallinen.

rastegaisan-vaellus98 rastegaisan-vaellus99

Oikoreittimme koostui entisistä joenpohjista, jängästä ja kiviröykkiöistä. Matka oli kokoaikaista nousemista ja meidän täytyi pitää lukuisia taukoja. Maaston kivisyys hankaloitti kulkua entisestään ja saimme kulutettua oikoreitilläkin runsaasti aikaa. Törmäsimme kiirunaporukkaan josta saimme hyviä kuvia ja etsimme tovin sopivaa puroa vesipullojen täyttämiseen.

Kun viimein Rástigáisán seinämä alkoi lähestyä, pohdimme jo ääneen mahdammeko jaksaa ylös asti. Jalkoja hapotti ja jouduimme pitämään pidemmän tauon ennen kiipeämistä. Mie olin tehnyt ruokatermariin italianpataa jauhelihalla, mutta olin jättänyt korkin hieman löysälle ja suurin osa nesteistä oli valunut ulos. Luojan kiitos olin pakannut termarin muovipussiin... Suklaakin oli sulanut repussa. Ihmekään jos koko patikan ajan virtasi hiki.

Koska kuvia on paljon ja enempää en kehtaa karsia, tämäkin reissu tulee kahdessa osassa. Toivottavasti näistä on jollekin Rástigáisálle tahtovalle hyötyä!

perjantai 23. syyskuuta 2016

Goahppelašjávri - Kuoppilasjärvi

autiotupa-kuoppilas kamiina-kuoppilas kuoppilas-kuksa

Kuoppilasjärven autiotupa oli meidän toisen vaellusyön majapaikka. Järvi ja sen alue on meille molemmille tuttu talven ajalta, mutta itse en ole aiemmin vieraillut siellä kesällä.

Kuoppilakselle pääsee Utsjoen 35 kilometriä pitkää vaellusreittiä pitkin, jonka virallisina lähtöpisteinä toimivat Kirkon parkkipaikka ja kylän keskustassa oleva luontotupa, mutta myös Geologista polkua pitkin Johtalanvárria päin kuljetaessa löytää polun. Polku Kalkujoen laavulta Johtalanvárrille on kyllä merkattu, mutta ainakaan omassa kartassa sitä ei näy.

liesi-kuoppilas kuoppilas-maja

Järvellä on 8 hengen mökki, jossa nukkumista varten on varattu pitkä laveripeti, jonka päälle mahtuu vielä 2 henkeä nukkumaan. Tuvassa on myös pirttikalusto, vedenhakuvälineet, pesuvehkeet (!), kamiina sekä kaasuliesi. Tupa sopii myös talvimajoitukseen ja monet riekostajat sitä käyttävätkin majoitteena.

Tuvan pihapiiristä löytyy myös huussi ja jätteenkierrätyspiste. Musta on hienoa, että keskellä erämaata saa jätettyä kertyneet roskat niille määrätyille keräyspisteille, jopa loppuun kuluneet patteritkin saa tiputettua matkasta ongelmajätepisteeseen.

marjastaja-kuoppilas kuoppilas-kyltti

Kesällä Kuoppilaksella on varmasti jopa ruuhkaakin, mutta tuskin ruuhkamäärä voittaa pääsiäistä. Itse olen vieraillut järvellä lähinnä kevät-talvesta, jolloin kelit ovat parhaimmillaan. Kuoppilakselle menee merkkaamaton kelkkareitti (ulkopaikkakuntalainen tarvitsee siis perässäajoluvan) jota myöten tuvalle pääsee myös hiihtäen tai läskipyöräillen.

Kuoppilasjärven "kanjonissa" on mukava kalastella. Talvella kelkoilla huristellaan tutuille kalapaikoille, sytytetään nuotio suojaisaan paikkaan ja nautiskellaan auringon lämmöstä. Länsiseinämää myöten menee muutamia kelkkareittejä ylös ja läheiselle Loktajávrille, jota käytetään myös pilkkipaikkana. Järvestä saa lähinnä pikkutaimenia ja rautuja.

kuoppilasjärvi marjat - kuoppilas

Järven länsipuolella kohoavalle seinämälle kannattaa kiivetä. Sinne ei mene erillistä polkua, mutta varovaisuutta noudattamalla ylös pääsee kätevästi heti mökin takaa nousemalla. Ylhäällä pohjoiseen päin aukeaa upeat maisemat koko järvelle, ja etelässä siintää Paistunturin erämaa.

Kuoppilasjärven pohjoispäässä on kaksi kammia, toinen on avoin ja toinen lukittu. Ne ovat hieman piilossa kesällä, mutta talvella niiden ohitse menee kelkkaura josta ne on helppo havaita. Avoin kammi on nukkumiskelpoinen, mutta suhteellisen huonossa kunnossa ja kosteus on tainnut tehdä tehtävänsä sen seinämiin.

Seuraavaksi vaelluspostaus-sarjassa vuorossa Kuoppilas-koti 15 km. Ja Rastigaisan huiputuksesta on myös tulossa juttua!

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Ruska koivuruosteessa

ellinkuolpuna ellinpolki-portaat kalkujoki-laavu kaarnikka-variksenmarja ruska-utsjoki-koivuruoste juolukka-ruska ruska-tenojoki

Jo elokuun puolessa välissä alkoi ruskaa hahmottamaan puista, mikä oli outoa verrattuna muihin vuosiin. Viime vuonna ruska oli parhaimmillaan syyskuun toisella viikolla kun olimme Kevolla. Tänä vuonna ruskan vei koivuruoste. Maaruska kyllä kukoisti jonkin aikaa, mutta valitettavasti tämän vuoden väriloisto oli huonoin mitä olen kolmen vuoden aikana nähnyt.

Aikaisin lehdistä paljastunut tunturi on silti omalla tavallaan karun kaunis.Vaikkei joka vuotinen upea ruska olekaan kiveen hakattu, on Lapin syksy näkemisen arvoinen. Tänä vuonna ruskaa kävin ihastelemassa vain Ellinpolulla perheen kanssa, Kalkujoella sekä myöhemmin talven to do- listassa esiintyvällä Ailikkaalla.

Yh, Kuoppilasjärven vaelluspostaus on kuvia vaille valmis...

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Njuohkarin Seitakivi - maastopyöräreitin varrella

DSC_3009 DSC_3017 DSC_3012 DSC_3011

Vierailtiin Njuohkarin Seitakivellä elokuun alussa. Vaikka monen monta kertaa ollaan huristeltu kyseisen paikan ohitse, ei olla koskaan aikaisemmin muistettu pysähtyä kiven kohdalle. J:tä ei kivi paljoa kiinnostanut (liekö tutkinut sitä koko lapsuutensa...), mutta itse pyörin tovin sen ympärillä ja etsin merkkejä aikaisempien ihmettelijöiden jättämistä lahjoista. Kiven alta löytyi 10- senttinen ja isomman kiven juurelta poronsarvia. Itselläni ei sattunut olemaan matkassa mitään jumalille jätettävää.

Seitakiviä/muita muinaisia pyhiä paikkoja on käytetty saamelaisen muinaisuskon harjoituspaikkoina, jonne on uhrattu erilaisia luonnontuotteita. Vastalahjaksi uskottiin saavan terveyttä ja menestystä elinkeinon harrastamisessa. Seitakiviä on valittu pyhiksi paikoiksi niiden ulkoisen muodon vuoksi, yleensä maisemasta helposti erottuvat ja erikoisemmat kivet/kalliot ovat toimineet muinaisina pyhinä paikkoina.

Mielestäni kivi muistuttaa etäisesti joko kotkan tai karhun päätä. Tai norpan, riippuu kuinka kauan kiveä tuijottaa ja antaa mielikuvituksen lentää. 

Seitakivi löytyy Njuohkarin porokämppien itäpuolelta, ovelasti koivikossa piilotellen. Njállavaarasta Seitakivelle pääsee kätevästi mönkijäuraa myöten, joko vaeltaen, maastopyörällä tai maastoajoneuvolla. Matkaa kivelle kertyy Njállavaarasta n. 20-25 kilometriä.

Njuohkarin alue kannattaa Seitakiven lisäksi muutenkin koluta läpi vaellusmielessä, maisemat ovat upeat sekä kalavesiä riittää runsaasti. Soiden ystävät löytävät alueelta runsaasti kosteita alueita, sekä marjastajille alue tarjoaa hillaa että mustikkaa.

Heh, mie vaan pakoilen koulujuttuja blogin parissa. Hyvää alkavaa viikkoa!

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Birkejohka - Loktajávri - Goahppelašjávri n. 6km / vaellus-16

DSC_3290 teltta tundra

Ohhoh, olin hieman yllättynyt kun sattumalta kävin katsomassa pitkästä aikaa blogin katsojamääriä! 196 näyttöä (joka on mulle aivan älyttömän suuri määrä) vaelluspostauksen jälkeen :) kiitos lukijoille mielenkiinnosta!

Birkejohkalla nukuttu yö oli ehkä tähän astisista telttaöistä parhain, tai sitten aika kuultaa muistot. Mie nukun aina korvatulpat korvissa ja kuulin yöllä vain sateen hakkaavan teltan seiniin. Aamulla heräsin herätyskelloon ja tulpat poistettuani kuulin ulkona pauhaavan tuulen. Kiireesti avasin vetoketjut ja kurkkasin absidiin - yksi nurkka oli romahtanut tuulen voimasta ja likomärkä telttakangas makasi vasten rinkkoja ja kenkiä. Pikavauhtia sulloin makuupussin pussiinsa, puin lisää vaatetta ja kömmin ulos vesisateeseen.

Saattaa kuulostaa hassulta, mutta absidia kiinnittäessäni mieleen tuli vain, että kuinka oonkaan kaivannut vaeltamista ja pieniä kommelluksia sekä haitattomia vastoinkäymisiä. Absidin ollessa jälleen ryhdissä kömmin takaisin telttaan, jossa päätettiin valmistaa aamiainen sateelta suojassa.

DSC_3257 DSC_3293
Vaikka sää olikin kurja saatiin reippaasti koottua kamppeet ja teltta. Tankattiin puuroa ja ruisleipää tulevaa joenylitystä varten ja psyykattiin toisiamme koitokseen. Viime vuonna ylitimme Kevojärven pohjoisimman kahlaamon jossa oli apuna köydet. 

Kiersimme Birkejohkaa aikamme ja etsimme sopivaa ylityspaikkaa. Monta kertaa päätimme koettaa tietystä kohtaa mutta pelko kaatumisesta jarrutti aikeita. Lopulta mönkijäuran länsipuolelta lähdimme kumikengät (crocsin kaltaiset) jalassa ylittämään jokea. Tuuli otti pahasti kiinni rinkkoihin, jalkoja palelsi ja housunlahkeet kastuivat. Joki oli sen verran leveä, että saatiin kulutettua pelkkään kahlaamiseen arviolta 20 minuuttia. Joessa oli pinnalla muutamia kiviä joista sai kumartamalla otettua tukea, mutta hurjaa puuhaahan se oli liukkailla kivillä. Ensi kesän ostoslistalla on ehdottomasti vaellussauvat.

Voitonriemuinen fiilishän siinä tuli kun molemmat päästiin kuivalle maalle ehjinä. Ylävitoset heitettyä puettiin sukat ja kengät takaisin jalkaan ja lähdettiin kulkemaan kohti Loktajávria. Mönkijäura kulki Loktaoaivin viertä kohoten korkeammalle ja korkeammalle. Karttaan on merkattu, että mönkijäura haarautuisi Loktajärveä ennen tunturin päälle, muttemme missään vaiheessa havainneet koko risteystä tai uraa. Saatoimme toki höpötellessä vain kävellä sen ohi.

vaeltaja lokta

Loktalla meillä oli kylmä. Tuuli tuntui vain yltyvän ja vettä satoi vasten kasvoja. Mönkijäura loppui osaltamme ja jatkoimme järven itäpuolta pitkin kohti Goahppelašjávria. Loktaan laski pieni puro jonka halkaisija ei ollut kuin 1,5 metriä parhaimmillaan emmekä millään meianneet päästä sen yli tuulen takia. Surkuhupaisaa.
Loktajärven ohitettuamme löysimme tunturin rinteestä suojaisan paikan jossa söimme evästä ja riisuimme rinkat hetkeksi pois. Onneksi huumoria sentään riitti vaikka vaatteet alkoivat päästää vettä lävitseen ja rinkat painoivat joenylityksen jäljiltä vietävästi

DSC_3301 DSC_3305
Matkamme jatkui toisiamme tsempaten sumusateessa. Kuljimme Kuoppilasjärveltä kohoavan seinämän itäpuolta komeiden maisemien avautuessa eteemme. Reitillä sai lukea karttaa oikein urakalla, jotta sopiva reitti hahmottuisi. Rinne on hankalakulkuinen kurunsa, purojensa ja kiviröykkiöittensä takia. Ennen suurta kiviröykkiötä laskeuduimme alemmas ja sieltä kohti rantaa.

DSC_3312
Ja voi sitä riemua kun tupa alkoi lähestymään. Suurin syy meidän hyväntuulisuuteen matkalla kohti Kuoppilasjärveä syntyi tiedosta että seuraava yö vietettäisiin lämpimässä tuvassa jossa saadaan kuivattua kamppeet kunnolla.

Tuvalla ihailtiin siistejä tiloja, ripustettiin vaatteet kuivumaan kamiinan yläpuolelle ja pistettiin tulet pesään. Ruoka maistui hyvältä ja mieli lepäsi. Reissun vaikein (mutta lyhyin) osuus oli ohi. 

Seuraavassa osassa asiaa pelkästä Goahppelašjávrista, Kuoppilaksesta. Koulun takia en tiedä milloin saan 3 (jep!)  viimeistä osaa kirjoitettua, joten tsekatkaa blogin InstaGram Adventurelandlapland :)