lauantai 4. heinäkuuta 2015

Tänne on palattava



Nimittäin Hossaan. 

Lakun kanssa rohkaistuttiin 17- vuotiaina ja lähdettiin myöhäis-syksynä vuonna kymppi vaeltamaan keskenämme.

Karautettiin Lahdesta junalla Kajaaniin, josta jatkoimme bussilla Taivalkoskelle. Hyvin nukutun yön jälkeen kuljettiin bussilla Kuusamoon, ja sieltä minibussilla etelään Hossaan, Suomussalmelle.






Heti ensimmäisenä yönä satoi lunta. Onneksi löydettiin Hossan luontotuvan vierestä iso päivälaavu, jossa oli takka. Matkustuksen väsyttäminä nukuttiin lattialla takan vierustalla. Aamulla oli havaittavissa pientä nuhaa.






 Etäisyydet eivät olleet mitenkään päätä huimaavia, maksimi taisi olla 13 kilometriä, jos sitäkään. Parina päivänä kirottiin kuuden kilometrin matkaa joka kuljettiin hujauksessa... Ainakin riitti hyvin aikaa kuvaamiselle ja höpöttämiselle.






Ja aikaa huvituksille riitti. Tanssittiin kylmätanssia, meikäläinen kulki vapaa-ajalla maalaismuorin näköisenä ja yöllä saatiin (okei mie sain) sydämen tykytyksiä hiirestä joka havitteli meidän roskia. Aamulla kaveri löyty kuolleena roskasäkistä...

Tässä muistaakseni jompikumpi liukastui ja kartta meinasi liukua kuuraa pitkin jokeen...




Viimeinen yö oli pelottava. Aamulla oltiin bongattu pelottavasti karhun jätöksiä muistuttava läjä tuvan takaa (ja yöllä heräsin vielä kolahdukseen, hui!) ja tuleva yö nukuttiin avolaavussa. Hakattiin kauhea määrä suuria halkoja ennen pimeää ja herättiin ennen auringon nousua joskus viiden aikaan. Oli kyllä upeat maisemat kuun loistaessa taivaalla sumuisen järven yllä.

Mut lyön vaikka vetoa, että illalla meidän säikäyttämä porotokka pelkäs yöllä enemmän kuin me (minä).







Aamupalaakaan ei taidettu laavulla nauttia kylmyyden takia, vaan lähdettiin talsimaan kohti lämpöä. Aamupala syötiin reitin puolessa välissa ja päätettiin pyytää viimeiseksi yöksi Lakun isää varaamaan meille mökki. 

Viimeiset kilometrit talsittiin asfalttia pitkin, ja voi luoja ette tiedäkään paljonko kantapäihin voi sattua kovalla käveleminen päivien maastojumppaan verrattuna. Matkalla haaveltiin ostavamme Hossan kioskilta lisää evästä, mutta eihän se ollut sinä iltana auki (ovessa oli lappu, että terve tuloa uudestaan päivän päästä) ja syötiin meidän viimeisiä köyhänpuoleisia eväitä suurella nautinnolla.


Hossan reissu oli kasvattava ja mieltä avartava. Luonto on kauniin karua ja reitit helpot ja hyvin merkatut vasta- alkavillekin vaeltajille. Autiotupia on paljon ja olivat vielä hyvässä kunnossakin!

Pieni lumentulokaan ei loppujen lopuksi haitannut.


... aina voi verrata lumentuloa tähän reissuun.

Onko teillä ollut surkuhupaisia reissuja?