perjantai 28. elokuuta 2015

Vaelluspäiväkirja 2


Nyt on kohde ja vaellukseen käytettävä aika tiedossa. Kevo, 63 kilometriä, 2 yötä ja 3 päivää. 1 ylimääräinen päivä on varattava, koska päivässä kuljettavaa tulee 21 kilometrin verran ja viimeisenä päivänä se voi jo tuntua jaloissa.

Oon saanut treenattua kuntoni siihen pisteeseen, että tiedän jaksavani vaelluksella jopa ehkä paremmin kuin aiempina vuosina. Aiemmin tällä viikolla kävelin J:n kanssa Beaivv-Andaraksen suunnalla 11 kilometrin matkan, eli puolet Kevon päivämatkasta ja lisää olisi pystynyt kävelemään jos ei nälkä olisi yllättänyt.




Suunnitelmissa on käydä patikoimassa painavamman rinkan, kuin mitä Kevolle lähtee mukaan, kanssa, ihan vain testaamassa miltä rinkan kanto pitkästä aikaa tuntuu. Tällä kertaa matkaan lähtee minimaalinen määrä tavaraa, tuskin sitä nyt kahta villapaitaa tai kolmea eri vaatekerrosta mukaan tarvitsee.

Ja ne ruokienkin kuivatukset. Ainakin jauhelihaa täytyy kuivattaa, samoiten jotain kasvista jota on sitten mukava lisätä pussipastan sekaan. 



Olin jo 90% varma että lähden reissuun yksin. Tuli istuskeltua mättäällä ja mietittyä asiaa paljonkin, mutta mukavampi se on seurassa lähteä kuin yksin  (olisin varmaan valvonut kaikki yöt...). Yksin olisin lähtenyt tutuille seuduille, josta tiedän missä puhelin toimii ja on lähes mahdoton eksyä, mutta parempi näin.


*Kuvat otettu aiemmin tällä viikolla Njallavaaran alueelta*


lauantai 22. elokuuta 2015

Elokuu


Ihanaa, nyt on jo elokuu ja lämpimistä keleistä huolimatta syksy tekee tuloaan ja valokuvauksellisesti tykkään syksystä todella paljon!

Viime syksynä raskaus oli alussa, mutta olin niin väsynyt etten jaksanut vapaa-ajala lähtä yksin paljon mihinkään. "Onneksi" ruska oli mielestäni huonompi kuin edeltävänä vuonna, joten ei paljoa harmittanutkaan.



Tänä syksynä tavoitteena on käydä vaeltamassa (joko pidemmän, tai lyhyemmän kaavan mukaan...), kuljen  uusilla paikoilla kamerani kanssa (Sigman linssinsuojus jäi Ivaloon...), J:n kanssa lähdemme ensi viikolla mönkijäreissulle yhdeksi yöksi ja jos sitä vielä kävisi jossain yön yli, vaikkapa pian taivaalle ilmestyvien (etelämmässä taitaa jo niitä näkyäkkin?) revontulien takia.



Mulla on tekstien kirjoittamisen kanssa ollut  viime aikoina ongelmia, patikointireissujen kuviin on tosi hankala keksiä minkäänlaista tekstiä, toivottavasti tajunnanvirtaa syntyy myös seuraavissakin postauksissa.



Tähän samaan syssyyn voisin kertoa myös postauksessa näkyvistä kuvista. Oltiin 1,5 viikkoa etelässä mun perheen luona Lahden lähettyvillä Nastolassa.  Ennen reissuun lähtöä käytiin J:n veljen häissä ja yövyttiin yö Saariselällä. Etelässä kävimme Linnaistensuolla, kamera jäi tietenkin matkasta ja kuvia löytyy vain instagramista. Viimeinen kuva on Nastolan Lapakistolta.




Ja by the way, kirjoittelen nykyään myös Retkipaikka.fi sivustolle ja blogin instagram on viimeinkin päivitetty vasempaan ylänurkkaan.


(Tämä postaus on kirjoitettu pätkissä 682 kuvan latautuessa ja postauksen kuvien käsittelyn lomassa)

torstai 6. elokuuta 2015

Kaldoaivin patikka





Eilen lähdimme J:n ja siskoni kanssa kiipeämään Kaldoaivin erämaahan. Sää oli aurinkoinen, mutta omalla tavallaan kamala- vaikka kiipesimme koko ajan ylemmäs ja ylemmäs lämmin tuuli ja aurinko jatkoivat lämmittämistä ja vaatevalinnat osottautuivat ainakin minulla huonoksi- hengittämätön takki ja talveksi tarkoitetut erähousut eivät olleet mikään mahtava combo...

Lämmöstä huolimatta oli liian viileää t-paidassa kulkemiseen.





Nousu tunturijärvelle oli rankka. Edeltävän päivän 8 kilometrin patikka tuntui jaloissa ja vaelluskengät olivat kutistuneet huolimattoman kuivatuksen myötä.

Perillä kengät lensivätkin jalasta, keitettiin teet ja syötiin makkaraa upeissa maisemissa.



Huomenna koittaakin lähtö etelään. Toivottavasti siellä päästään ulkoilemaan ennestään tuntemattomilla paikoilla!

tiistai 4. elokuuta 2015

Hilijaista on

Olisihan niitä kuvia joita julkaista, mutta oon nyt päätynyt sille linjalle, että julkaisen vain parhaimmat ja sellaiset kuvat joissa on sitä jotain. Siispä tässä on nyt ensimmäinen koostepostaus vähän sieltä ja täältä, missä nyt heinäkuun aikana on tullut seikkailtua. On muuten petollista selailla Instagramin luontokuvaajien profiileja :D. Ainakin itse olen huomannut suurentunutta kriittisyyttä omia kuvia kohtaan...



Vierailtiin porukalla Ellinpolulla pari viikkoa sitten. 



Edeltävällä viikonlopulla tuli vietyä Japekin Kevolle Silkeáiville kalaan.





Ja lauantaina otettiin sisko kyytiin Rovaniemeltä ja ajettiin Ivaloon mökille pariksi päivää.

Perjantaina hurautetaan takaisin Ivaloon J:n veljen häihin ja lauantaina etelään. Tänään, jos sää sallii lähdetään siskon kanssa patikoimaan, toivottavasti saadaan hyviä kuvia!