keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Marraskuun aurinko

1 2 3 4 5 6 ohhoh 7 8

Marraskuiset aamupäivät ovat todella kauniita- aurinko nousee hitaasti yhdeksältä lähtien ja viipyy taivaalla viitisen tuntia ennen kuin laskee takaisin mailleen. Tämä syksy on ollut todella lämmin ja joet eivät ole päässeet jäätymään joten lähes joka aamu ollaan saatu ihastella sumua kylän ympärillä. 

Nyt tällä viikolla pakkanenkin on saapunut ja toppatakit on saatu kaivettua ulos kaapeista. Oltiin sunnuntaina Petsikolla hirviä jahtaamassa ja itse kullakin oli varpaat jäässä. Kovan "hangen" takia Pekulla hiertyi jokaisen anturan sivu auki ja koira onkin ollut nyt saikulla viikon verran tassujaan parantelemassa. 

Revontuliakin on jo nähty runsaasti, itse en ole nähnyt yhtiäkään enkä ole edes suunnitellut lähteväni niitä kuvaamaan :D. Mulla on harjoittelujakso menossa ja koulujutut painaa pahasti päälle - mielummin teen ne kaikessa rauhassa ja jahtaan reposia paremmalla ajalla, stressaamatta kummastakaan sen pahemmin.

Lauantaille ollaan suunniteltu taas hirvireissua. Kävellen tai suksilla, sen näkee perjantaina jolloin on luvattu lumisadetta.

Hyvää loppuviikkoa lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti