perjantai 17. lokakuuta 2014

Kaamos, polaariyö, Skábma

Kaamos, mun lemppariaihe.

Musta on jännää, että etelässäkin puhutaan kaamoksesta ja sen vaikutuksista. Vaikka onhan sielläkin kieltämättä pimeää ja synkkää, etenkin jos sattuu olemaan lumeton talvi (ja se vasta onkin kamalaa, perun sanani). Ja jokaiseen tuo kylmä, pimeä ajanjakso vaikuttaa erilälailla.



14.12.2013
Viime vuosi oli mun ensimmäinen The Kaamoksessa. Inarissa kaamos alkaa abouttiarallaa 3.12 ja loppuu 11.1 tienoilla (linkki). Aluksi auringon säteet jaksavat vielä paistaa tuntureiden takaa, mutta lopulta niitäkään ei enää näy.

14.12.2013
En edes tiennyt kaamoksesta sitä että koko aurinkoa ei edes näy kahteen kuukauteen taivaalla. Siis sitä palloa. Oli suoraansanottuna mahtavaa kun aurinko ensimmäistä kertaa jaksoi kivuta pariksi tunniksi taivaalle valaisemaan pimeyttä.

14.12.2013
Pahimmillaan hämärää aikaa, eli valoisinta oli 11-13 välillä. Tuo aika meni usein töissä istuessa ja aamulla töihin lähtiessä oli pilkkopimeää ja samoin kotiin palattaessa.

tammikuu -14


Näissä kuvissa näkyy jo hieman auringonvaloa. Tammikuusa vietettiin viikko erämaassa ja käytettiin koko valoisa aika ulkona hiippailuun ja aina ennen pimeää oli kiire takaisin majoitukselle. 



Eniten kaamoksessa harmitti auringon luoman kimalluksen puute lumessa. Etelässä oli monia kauniita pakkasaamuja jolloin lumi kimmeltää kauniina. Täällä niitä ei ole kuin maaliskuussa. 

Tämä on otettu 11-14 aikoihin tammikuussa tunturin laelta.
Muhun kaamos vaikutti väsyttävästi ja koin pientä alakuloisuutta. Asiaan saattoi tietenkin vaikuttaa 8 päivän työputket, ainainen 48 kilometrin suuntaansa ajelu ja vapaa-ajan puute. 

Ehkä mun kaamosvihaa pahensi tien laidalla kyttäävät hirvet ja mysteeriporo, joka kuukauden ajan tuli tien laidalla vastaan. Valkoinen poro pimeydessä on oikeasti jotain niin pelottavaa. 


Ja tietenkin se ajomatkojen yksinäisyys. Mysteeriporo, hirvet ja pimeys yhdistettynä toi jokaiselle ajomatkalle oman pienen jännityksensä. (Ottakaa huomioon ettei Suomen pohjoisimmalla tieosuudella ole katuvaloja.)




Tulevaan kaamokseen varaudun tällä kertaa paremmin. Viime talvena en ehtinyt työpäivinä ulkoilemaankaan kunnolla ja nyt kun on koira ulos lähtöön on pienempi kynnys.

Ja nyt kun on oma kelkka voidaan J:n kanssa paneutua kunnolla revontulikuvaukseen kun kuvauspaikoille pääseminen on helpompaa.

Muille kaamosmurehtijoille voisin suositella myös ulkoilua, mielen korkealla pitämistä ja harrastamista - olkoon vaikka sukkien kutomista tai lentopalloa. Tärkeintä on kuitenkin ihmisten kanssa oleskelu ja jutustelu. Yksin ei kannata jäädä.

Maaliskuussa aurinko paistaakin jo täydeltä taivaalta ja laskeutumattoman auringon aika alkaa :--)


Mie muuten tykkään enemmän kaamoksesta kuin 24/7 auringosta. Kaamoksella saa sentään nukutuksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti