keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Rástegáisán päiväreissu

rastegaisan-vaellus6  
E heitti vaelluksella, että pitäiskö meidän tänä syksynä tehdä päiväreissu Finnmarkin korkeimmalle huipulle - Rástegáisálle. Idea kuulosti hullulta, mut kyllä hullu toisen tunnistaa...

Mun kuvitelmissa Rástegáisá on ollut semmoinen hirmuinen vuori, jolla sataa lunta kesälläkin ja reitti sinne olisi todella vaativa. Kamppeita pakkaillessani otin mukaani kaikkea lämpimää, ettei vaan kylmä viima yllättäisi. Edeltävänä iltana maalailin kauhukuvia synkästä ja kylmästä reissusta.

Yleensäkin kun muilta paikallakäynneiltä on kysellyt, millainen reissu Rástigáisálle meno on ja lähes poikkeuksetta vastaus on ollut hyvin epämääräinen, mutta on kehotettu käymään. Nyt tiedän miksi kukaan ei ole oikein osannut sanoa juuta eikä jaata.

Netistä koko tunturista ei löydy suomeksi paljoakaan tietoa. Ei selvää karttaa mistä löytyisi reitti ja lähes jokainen teksti kertoo eriä. Joku tikkureitti siellä kuitenkin menee. Ja kiviäkin on merkattu.

rastegaisan-vaellus1 rastegaisan-vaellus2 rastegaisan-vaellus3

No. Me lähdettiin reissuun keskellä viikkoa, 22.9 torstaina. Ajettiin Utsjoelta Norjan puolelle, sieltä Levajoelle ja parkkeerattiin auto hevosaitauksen viereen metsikköön. Parkkipaikka on ennen Levajoen siltaa.

Parkkipaikalla E jutusteli paikalle sattuneiden Norjalaisten kanssa, ja lähdettiin patikoimaan koko ajan ylemmäs kohoavaa mönkijäuraa pitkin. Mönkijäuran ylitti Dárjoki, joka oli tähän aikaan vuodesta helppo ylittää ilman kenkiä ja kivetkin olivat hioutuneet mukavan pyöreiksi. Mutta vesi oli aivan tajuttoman kylmää! Joen ylitykseen avuksi otettiin pitkät seipäät, joita löytyi ylityspaikan läheltä.
Ylityksen jälkeen ura kohosi ylemmäs ja merkkitolpat tulivat esiin avotunturiin päästessämme.

rastegaisan-vaellus7 rastegaisan-vaellus8 rastegaisan-vaellus9

Vaikka onkin syyskuu, lähes koko patikan ajan kuljin pelkkä kerraston pitkähihainen päälläni. Ja sekin oli liikaa! Housuina oli Fjällravenin paksummat housut ja niiden alle olin pukenut vielä kerraston paksummat housut... Arvatkaapa riisuinko nekin pois? Kaikenlisäksi nuo fjellut on mulle 2 kokoa liian isot ja lahkeet pussittaa. Loisto valinta siis.

Kuljimme jonkin aikaa tolppia myöten, mutta jo kaukaa näki että ne kiertävät reilusti länteen ja Rástigáisá kohosi suoraan edessämme. Päätimme lähteä oikomaan, ja hyvä niin - reissumme lyheni jopa 10 kilometrillä! Tolppareittiä tosin kannattaa seurata jos haluaa oikealle huipulle, me huiputimme pyöreän laen. Sekin on näkemisen arvoinen, mutta nousu on vaarallinen.

rastegaisan-vaellus98 rastegaisan-vaellus99

Oikoreittimme koostui entisistä joenpohjista, jängästä ja kiviröykkiöistä. Matka oli kokoaikaista nousemista ja meidän täytyi pitää lukuisia taukoja. Maaston kivisyys hankaloitti kulkua entisestään ja saimme kulutettua oikoreitilläkin runsaasti aikaa. Törmäsimme kiirunaporukkaan josta saimme hyviä kuvia ja etsimme tovin sopivaa puroa vesipullojen täyttämiseen.

Kun viimein Rástigáisán seinämä alkoi lähestyä, pohdimme jo ääneen mahdammeko jaksaa ylös asti. Jalkoja hapotti ja jouduimme pitämään pidemmän tauon ennen kiipeämistä. Mie olin tehnyt ruokatermariin italianpataa jauhelihalla, mutta olin jättänyt korkin hieman löysälle ja suurin osa nesteistä oli valunut ulos. Luojan kiitos olin pakannut termarin muovipussiin... Suklaakin oli sulanut repussa. Ihmekään jos koko patikan ajan virtasi hiki.

Koska kuvia on paljon ja enempää en kehtaa karsia, tämäkin reissu tulee kahdessa osassa. Toivottavasti näistä on jollekin Rástigáisálle tahtovalle hyötyä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti