sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Joulu & uusi vuosi etelässä


Hyvät uudet vuodet minultakin lukijoille :)!

Tänään kotiuduttiin Etelä-Suomesta kotia. Iloiseksi yllätyksesi eteläänkin saapuivat pakkaset ja hieman luntakin ehti tipahdella taivaalta ennen kotiin palua.

Uutena vuotena oli luvattu revontulia koko Suomen ylle ja pääsimmekin siskoni kanssa "ihailemaan" ohkaista revontuliviirua taivaalla rakettien paukahdellessa ympärillä. 

Tekisi mieli kirjoittaa TO DO -lista alkaneelle vuodelle mutta taidan jättää sen väliin kun on niin vaikea ennustaa etukäteen mitkä suunnitelmat on mahdollista toteuttaa ja mitkä eivät.

Vuoden "lupaus" on kuitenkin keskittyä kuvaamiseen entistä enemmän ja käydä talvella enemmän tunturissa.


kuvat on otettu Villähteellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti