maanantai 29. lokakuuta 2012

Yö Pallas- Ylläksellä

Meidän tosiaan piti Laren kanssa vaeltaa 55 kilometriä Pallastunturilta Hettaan, oman riparini vaellusreitti takaperin. Torstai- aamuna lähdettiin Roista kiireellä- mä onnistuin jättämään lompakon kämpille mutta luojan kiitos ystävän kyydillä kerettiin hakea rahat ja opiskelijakortti messiin ennen bussin lähtöä. Jouduin mä kolmeen eri paikkaan soittamaan että bussi odottais meitä edes hetken verran, että varmasti ehditään päivän ainoaan kyytiin...




Muonio. Lumen määrä tuli pienenä yllätyksenä! Ei siinä voinut kuin ihastella maisemia ja nauraa. Käytiin syömässä paikallisessa ravintolassa ja alettiin metsästämään jatkokyyditystä Hotelli Pallakselle, jonne Muoniosta oli kolmisenkymmentä kilometriä. Kyyti löytyi, ja elämäni toisiksi kallein taksikyyti lähti. (HOX: jos meette joskus samaa reittiä, jääkää Jerisjärvellä ja soittakaa sieltä kyyti. Tulee huomattavasti halvemmaksi.)




Taas täällä. Oli nostalgista seisoskella Hotelli Pallaksen pihalla ja muistella omaa riparia. Lähdettiin puoli viiden tuntumassa vaeltamaan kohti Pallastunturia. Oli muuten aivan älyttömän nättiä olla tuntureiden välissä ja ihastella talvisia maisemia!




ei siellä kauheesti tuullu...
Pallakselle nousu oli raskas. Fiilisteltiin kauniita maisemia ja pyrittiin pysymään koko ajan liikkeilä. Lunta oli välillä polviin asti ja reitillä oli hankala pysyä koska piti löytää vähälumisia kohtia. Kerran erehdyttiin pysähtymään kaivamaan müslipatukoita rinkasta- tunto lähti sormista ja ai että hetken oli kylmä. Onneksi tuli taas lämmin kun päästiin huipulle.




Ensimmäinen etappi valloitettu! Kolmentoista kilometrin matkasta ehkä kaksi vaellettuna. Lähdettiin vaeltamaan Pallastunturin huippua myöten kohti Rihmakurun kotaa.



Alkoi tulla pimeä ja alettiin olemaan jo lähellä laavua. Rihmakurussa merkkipaalujen näkeminen alkoi olemaan jo hankalaa ja vaeltamisen sijasta jouduttiin jo etsimään reittiä oikein kunnolla, jotta pystyttiin kulkemaan turvallisesti Pallastunturin rinne alas kohti kotaa. Kurun reunalla näkyi jokin rakennus jota ei oltu merkitty karttaan ja ekat epäillykset nousivat pintaan. Vaellettiin, tuli jo täysin pimeää, otsalamppu esille ja matka jatkui. Tunturi loppui ja metsä alkoi- kodan piti olla jossain lähellä. Löydettiin kodan kohdalta kohta jossa selvästi oli joskus ollut jokin rakennus, ei naurattanut. Kierreltiin lumisessa metsässä hetken aikaa ja päätettiin jatkaa matkaa. Kodalla oli tarkoitus syödä ja lisätä vaatetta.


viimeinen tunturista otettu kuva. Kuvassa näkyy reittimerkkejä.
Otin suunnan kohti Nammalankurua ja lähdettiin vaeltamaan ilman reittiä Jäkäläkeron rinnettä myöten puurajaa seuraamalla. Reittimerkkejä ei enää löytynyt ja lunta oli paljon enemmän kuin tuulisessa tunturissa. Pitkän harkinnan jälkeen soitettiin hätänumeroon, koska ei tiedetty millainen keron rinne tulee olemaan, kuinka paljon lunta siellä on ja mitä pimeässä voisi tapahtua sekä kaverin jalkaan oli ruvennut sattumaan. Puhelu meni ensin ruotsiin josta se yhdistettiin ruotsin poliisiin, sieltä Norjaan josta takaisin Ruotsiin, sieltä Ouluun ja lopulta Kittilään. Kerroin meidän sijainnin ja että mahdollisesti joudutaan keskeyttämään vaellus. KUNNES reittimerkkejä tuli vastaan! Harmi vaan, että ne kaikki oli yhdessä kasassa puuta vasten. Sovittiin poliisin kanssa, että soitan uudelleen jos tarvitaan vielä apua.

Seurattiin lumista reittiä pitkin niin kauan, kunnes reittimerkkikasat loppuivat, eikä hangesta pystynyt enää erottamaan reittiä. Vedettiin suunnalla takaisin puurajaan ja kilometriä ennen Nammalankurua pysähdyttiin. En nyt tässä rupea selittämään tarkemmin miksi lopulta soitettiin apua mutta lumenmäärän ja kellonajan takia se oli viisainta. Tein tulet jotka eivät kauaa palaneet, kahden tunnin verran lämmiteltiin tunturin rinteessä ja pidettiin mieli positiivisena vitsailemalla ja syömällä kahden levyn verran suklaata.



 
Tässä vaiheessa tulis kiittää Raattaman Vapaapalokuntalaisia. Meidät haettiin tunturista ja päästiin yöksi vpklaisten mökkiin Vuontisjärvelle, josta aamulla saimme kyydin Raattaman keskustaan. Vpklaiset osas kertoa, että Rihmakurun kotaa oltiin siirretty! Kiva, että kaupoissa kumminkin myydään vanhentuneita karttoja, eikä missään ilmoitettu kodan uutta sijaintia. Thanks a lot, Metsähallitus.

Vitsillä voisi sanoa, että saatiin ilmainen mönkiäsafari tunturissa vpklaisilta...

Raattamasta mentiin taksilla Kittilään, siellä kahviteltiin ja jatkettiin matkaa Roihin.

 
 

Oon viimeisimmät päivät miettinyt ja miettinyt tuota reissua. Aamulla Vuontisjärvellä satoi lunta lähes 20 senttiä lisää joka lisäsi vaelluksen keskeytyksen järkevyyttä, ei oltais mitenkään päästy Nammalankurusta jatkamaan matkaa seuraavalle etapille, Lumikurun tunturista puhumattakaan. Mä en kyseenalaista omia vaellus/erätaitoja pätkääkään koska mikään ei mennyt missään vaiheessa pieleen. Lumitilanteen arvioiminen, fyysinen loukkaantuminen ja liian myöhään vaeltamaan lähteminen olivat keskeyttämisen painavimmat syyt.


Mun teki mieli itkeä pettymyksestä kun soitin toisen kerran apua. Mä en millään olisi halunnut keskeyttää. Mun teki mieli lähtä yksin etsimään reittiä Nammalankuruun. Mut se pimeä metsä ja kaikki se lumi, eikä kaveria saa jättää yksin. Olin niin tyytyväinen itseeni kun sain tehtyä tulet lumihankeen, edes toimin oikein "hätätilanteessa". Kun tunturin laelta näkyi valoa, hävetti. Mua hävetti niin paljon olla toisten paapottavana. Ja kun vielä käytiin Nammalankurussa lisäämässä vaatetta, ärsytti olla päämäärässä, joka oli niin lähellä mutta silti tavoittelemattomissa.

Vielä mä vaellan Pallas-Ylläksen reitin talvella, suksien kanssa tosin. Vaikka vaellus jäikin lyhyeksi, se vakuutti mut siitä että osaan jotain. Virheistä oppii.

Äläkää lähtekö syyslomalla vaeltamaan Lappiin. Menkhää Hossaan. Lapista saa vain räkiksen.
 
- Ansku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti